Viikkotiedote vk 41/2026
Rakennamme Espoon Kivenlahteen Kiviruukin alueelle Cleantech Garden -nimisen koulu- ja toimitilarakennuksen. Rakennus muodostuu kolmesta eri lohkosta, joista korkeimmassa on seitsemän kerrosta. Rakennuksen suurin vuokralainen tulee olemaan Espoon kaupunki, jonka käyttöön on varattu yli 10 000 neliömetriä tilaa uudelle yli tuhannen opiskelijan Kiviruukin lukiolle. Toinen iso vuokralainen on Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Toimitilarakennuksen lisäksi rakennamme kaksi kerrosta parkkitilaa kohteen välittömään läheisyyteen. Kohde valmistuu kevään 2027 aikana.
Tämän viikon aikana olemme muun muassa navigoineet eteenpäin pilkkopimeällä työmaalla blackout-testin merkeissä. Testin aikana rakennuksen varsinaiset sähköt kytketään pois päältä, jolloin lähtötilanne on sama, kuin aidon sähkökatkoksen aikana.
Sitten vaan kiertämään työmaata ja selvittämään, toimivatko kriittiset järjestelmät varavirtalähteiden avulla, palaako hätäpoistumistiekylteissä valo tai avautuvatko hätäpoistumistiet.
Käynnissä olevat työvaiheet
A-lohko
Alimpaan kerrokseen saatiin paikalleen kauan odotettu nosto-ovi ja kyllähän tuo upeus antaa tilalle juuri sen kaipaaman viimeisen silauksen. Muutoin lohkolla on tehty lähinnä viimeisiä säätöjä ja mittauksia talotekniikkaan ja palotarkastuksen ennakkokatselmus.
B-lohko
Pohjakerroksessa asennetaan vinyylilankkua ja sisäänkäynnin palokatkokattoa. Loppusiivous on käynnissä ylimmissä kerroksissa. Kerroksissa on asennttu metallilasiseiniä ja -ovia avoportaan paikkeille. Koko talon viimeinenkin ikkuna löysi tiensä paikalleen alkuviikosta.
C-lohko
Kellarissa tehdään laattapohjia väestönsuojan puolella, putkitöitä sekä maalausta siellä täällä ja keittiössä kylmiöiden lattioiden valuvalmisteluja. Kolmosessa asennetaan alakattoon tekniikkaa ja nelosessa itse alakattoja. IV-konehuoneessa on aloitettu väliseinien pystytys.
D-lohko
Täällä tasoitetaan ja maalataan yhä vaan.
Ulkopuoliset työt
Huoltopihan aita, sisäpihan katosten kermitys, sisäpihan kiehkurat ja arkadin lattian maalaukset ovat valmistuneet. Pellityksiä tehdään edelleen ja pihatyöt ovat edenneet aina pääsisäänkäynnille saakka. Sisäpihan julkisivujen pintakäsittely alkaa olla kaikkien seinien osalta valmis. Asfalttipohjia tehdään katualueilla.
Pysäköintitalo
Pysäköintitaloa viimeistellä täydellä höyryllä. Porrashuoneet ovat saaneet tällä viikolla kaiteet ja alakaton ja ulkopuolelta viimeisen kermipinnan vesikatolleen. Hissi läpäisi lopputarkastuksen ja lukitusten asennus jatkuu. IV-eristys on käynnissä ja opastetaulu ja liikennemerkkejä saatiin pystytettyä tontille.
Valmistuneet työvaiheet
Pytingin viimeinenkin ikkuna on saatu paikalleen juuri parahiksi ennen talvea.
Lohkojako

Työturvallisuus
Kehotamme työmaan ympäristössä liikkuvia kiinnittämään erityistä huomiota työmaan raskaaseen liikenteeseen sekä noudattamaan mahdollista liikenteenohjausta.
Työmaalla on työajan ulkopuolella tallentava kameravalvonta.
Työturvallisuutta havainnoidaan ja mitataan rakennustyömailla viikoittain sisäisillä työturvallisuusmittauksilla ja tasaisin väliajoin ulkoisilla mittauksilla. TR-mittauksilla arvioidaan työmaan työolosuhteita sekä työturvallisuuden hallintaa ja sen kehitystä.
Viimeisimmän mittauksen tulos:
TR-mittaus 9.10.2026 98.26%
Pysäköintitalo TR-mittaus 9.10.2026 98.99%
Aikataulu
Työmaalla tehdään töitä pääsääntöisesti arkisin 7-18:00.
Työmaa etenee aikataulussa. Nykyhetki on kuvattu punaisella viivalla alla olevassa kuvassa.
