Viikkotiedote vk 18/2026

Rakennamme Espoon Kivenlahteen Kiviruukin alueelle Cleantech Garden -nimisen koulu- ja toimitilarakennuksen. Rakennus muodostuu kolmesta eri lohkosta, joista korkeimmassa on seitsemän kerrosta. Rakennuksen suurin vuokralainen tulee olemaan Espoon kaupunki, jonka käyttöön on varattu yli 10 000 neliömetriä tilaa uudelle yli tuhannen opiskelijan Kiviruukin lukiolle. Toinen iso vuokralainen on Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Toimitilarakennuksen lisäksi rakennamme kaksi kerrosta parkkitilaa kohteen välittömään läheisyyteen. Kohde valmistuu kevään 2027 aikana.

Vappuviikko! Senhän tietenkin tunnistaa siitä, että alkuviikkoon mahtui takatalvi ja villapöksyt on kaivettu takaisin kaapin uumenista. Juhlistamme vappua työmaalla varsin perinteisin menoin; tarjoillen munkkeja ja simaa koko porukalle, sillä uskomme vahvasti, että munkki päivässä pitää rakentajan tyytyväisenä. 

Ja siis se perinteisin menoin? Meille tyypilliseen tapaan tehtiin asiat taas vähän omalla tavalla ja leipastiin ne munkit alusta asti omin kätösin. Iloista vappua!

Vappu CTG

 

Käynnissä olevat työvaiheet

A-lohko

A-lohkolla puuhataan kellarissa lattiapinnoitteiden parissa ja ensimmäisessä kerroksessa alakattotyöt jatkuvat 1.1-osalohkolla. Kakkosessa tehdään itselleluovutuskierroksia. Kolmoskerroksessa on päästy aloittamaan jalkalistoitusta.

Neljännessä kerroksessa on käynnissä taittoseinät ja vinyylilankkuasennukset. Puuovet ja puulasiseinät on saatu asennettua. Viidennessä kerroksessa jatkuu laboratoriokalusteiden asennus. Kuudennessa kerroksessa tehdään massalattioita ja valmistellaan mattopohjia. IV-konehuoneessa jatketaan IV-koneiden asennuksen parissa.

Yleiskuva A-lohko

 

Vinyylilattia asennettuna A4

 

A-lohko lattiapinnoitusta

 

A-lohko mattopohjia

 

A-lohko IV-konehuone

 

B-lohko

Kellarikerroksessa asennetaan akustiikkavilloja. Nauhaikkunoiden asennus on hyvällä mallilla, hissi on tarkastusta vaille valmis ja maalari työskentelee kahdessa alimmassa kerroksessa. Ykköskerroksessa pykätään pystyyn musiikkiluokan väliseiniä.

 

C-lohko

C-lohkolla on päästy aloittamaan tahti eli tällä hetkellä se tarkoittaa sitä, että ykköskerroksessa on käynnissä väliseinätyöt. Taittoseinien runkoja asennetaan jokaisessa kerroksessa ja pintalattian raudoitusta viimeistellään kolmosessa. Ylimmissä kerroksissa viimeistellään elementtiasennusta eli valetaan esimerkiksi elementtisaumoja umpeen. Konehuoneen kattopeltien asennus on käynnissä ja vesikaton kaatovalut valmistuneet. Vesikaton puuräystäitä asennetaan parhaillaan.

C-lohko väliseiniä

 

C-lohko tuet

 

C-lohko konehuone

 

D-lohko

D-lohko odottelee vielä hetken verran torninosturin purkua.

D-lohko sisäpiha

 

Ulkopuoliset työt

Sisäpiha puhdistuu puhdistumistaan, kun tällä viikolla luovuttiin mastolavoista ja ensi viikolla purkuun lähtee torninosturi. Kittaus etenee ympäriinsä ja A-lohkon julkisivuverhoilu jatkuu.

 

Pysäköintitalo

Tällä viikolla on valettu sokkeleita, pari hassua pilaria ja muuntamon seinät. Viimeisiä elementtejä B-porrastorniin asennetaan parhaillaan ja raudoittajat ovat tukimuurin kimpussa. Maanrakentaja myllää menemään katutyömaalla.

Pysäköintitalo yleiskuvaa

 

Pysäköintitalo yleiskuvaa

 

Valmistuneet työvaiheet

Pysäköintitalon viimeiset elementtiasennukset on miltei tehty.

 

Lohkojako

Lohkojako CTG

 

Työturvallisuus

Kehotamme työmaan ympäristössä liikkuvia kiinnittämään erityistä huomiota työmaan raskaaseen liikenteeseen sekä noudattamaan mahdollista liikenteenohjausta.

Työmaalla on työajan ulkopuolella tallentava kameravalvonta.

Työturvallisuutta havainnoidaan ja mitataan rakennustyömailla viikoittain sisäisillä työturvallisuusmittauksilla ja tasaisin väliajoin ulkoisilla mittauksilla. TR-mittauksilla arvioidaan työmaan työolosuhteita sekä työturvallisuuden hallintaa ja sen kehitystä.

Viimeisimmän mittauksen tulos:

TR-mittaus (ulkoinen) 28.4.2026 97.64%
Pysäköintitalo MVR-mittaus 28.4.2026 98.02%

 

Aikataulu

Työmaalla tehdään töitä pääsääntöisesti arkisin 7-18:00.

Työmaa etenee aikataulussa. Nykyhetki on kuvattu punaisella viivalla alla olevassa kuvassa.

Aikataulu vko 18