Ajankohtaisia uutisia NCC:ltä

35 000 työtuntia ja 60 henkilöä – Helsingin rautatieasemalle tulevan Scandicin hotellin kaikki yli satavuotiaat ikkunat kunnostetaan

NCC saneeraa paraikaa suomalaiselle kiinteistösijoitusyhtiö Exilionille VR:n entiseen pääkonttoriin hotellia, joka avataan Scandic Hotelsin operoimana alkuvuonna 2021. Työtä tehdään arkkitehti Eliel Saarisen suunnitteleman ja vuonna 1909 valmistuneen kiinteistön arvoa ja perintöä kunnioittaen. Esimerkiksi kaikki rakennuksen 4 000 vanhaa ikkunanpokaa kunnostetaan pieteetillä 60 henkilön voimin.

Asfalttia murskataan uusiokäyttöä varten hybridillä

Hybridimurskain myllyttää jyrsittyä asfalttia sopivankokoiseksi ainekseksi uudelleenkäyttöä varten. Kierrätysasfalttia voi asfalttinormien mukaisesti käyttää uuden päällysteen massassa jopa 50 – 70 %.

Kehä I:n tunneli saa Keilaniemen vihertämään

Odotettu Kehä I:n tunneli avattiin Espoon Keilaniemessä autoilijoille kesäkuun alussa. Työt jatkuvat nyt tunnelin kannen päälle rakennettavalla puistoalueella, jonka pohjoispään maamerkiksi asettuu aikanaan myös NCC:n kehittämä Keilaniemi Next.

We Land – jotain uutta ja erityistä

Helsingin Ruoholahteen asettuvassa uudiskohteessa on paljon erityistä. We Land on ainutlaatuinen pääkonttoritason hanke, joka avaa ovensa niin työpaikoille kuin asukkaille. ”Kohde tuo alueelle uudenlaista elämää, jota siellä kaivataan”, Senior Developer Heikki Alén NCC:ltä linjaa.

Turku houkuttelee sijoittajia ja kaupunkikehittäjää

Turku on yksi Suomen kolmesta kasvukeskuksesta. Mutta miksi Turkuun kannattaa sijoittaa ja sijoittua? Miltä Turun tulevaisuus näyttää kaupunkikehittäjän ja rakentajan näkökulmasta? Syntyperäisenä turkulaisena NCC:n toimialajohtaja Esa Lehmusvuori on kasvanut kaupungin mukana.

Miksi NCC:n kiviainesalueilla ajatellaan pölyttäjiä?

Espoon Ämmässuon Ekomo-alueelle rakennettiin Pörriäisbaari eli elintilaa pölyttäjille. Näin halutaan lisätä luonnon monimuotoisuutta ja hyönteisten mahdollisuuksia pärjätä rakennetussa ympäristössä. NCC Kielo -konseptin myötä biodiversiteettiajattelu on tullut osaksi kiviainestoimintaa.

Next – uusi portti Keilaniemeen

Pääkonttoreistaan tutusta Espoon Keilaniemestä kasvaa lähivuosina elämää sykkivä ja uudistuva kaupunginosa. Arkkitehtitoimisto SARC on suunnitellut kaiken keskelle omaleimaisen ja näyttävän toimistorakennuksen, joka vetää puoleensa tämän päivän työelämää inspiroivien tilojensa voimin.

Espoon Keilaniemi – varakkaiden huvila-alueesta Suomen liike-elämän keskipisteeksi

Keilaniemi on historiansa aikana vahvistunut kulkuyhteyksien ansiosta. 1800-luvulla Helsingin varakkaat siirtyivät sinne höyrylaivalla lomanviettoon. Nyt alue tunnetaan suomalaisen liike-elämän keskuksena, joka kasvaa edelleen uusien liikenneyhteyksien ansiosta.

Suomalaiset kasvukeskukset kiinnostavat sijoittajia

”Suomi on kiinnostava sijoituskohde niin kotimaisten kuin kansainvälisten kiinteistösijoittajien näkökulmasta. Vetovoima kasvaa kasvukeskuksissa, jotka sijaitsevat houkuttelevilla alueilla ja hyvien kulkuyhteyksien varrella”, NCC Property Developmentin maajohtaja Petri Bergström sanoo.

Rise-kampuksen tilojen rakentaminen alkaa Jyväskylässä

Jykia Oy:n, Senaatti-kiinteistöjen ja Rikosseuraamuslaitoksen hanke Rise-kampuksen rakentamisesta Jyväskylän Tourulaan käynnistyy kevään 2019 aikana. Hanke koostuu asumisyksiköstä, ikkunapajasta ja palvelurakennuksesta.