Ajankohtaista

Ajankohtaisia uutisia NCC:ltä

Jakomäen uusi koulu suunnitellaan kilpailutyönä

Jakomäen keskiosaan suunnitellaan nyt palvelurakennusta, jossa toimivat jatkossa alueen päiväkodit, peruskoulu ja nuorisotalo. Suunnittelu etenee arkkitehtien kilpailulla. Sen voittaja julkistetaan huhtikuun lopussa.

Tänä vuonna suurimman joululahjan saa Hand in Hand

NCC on päivittäin mukana edistämässä yhteiskunnan kehittymistä ja rakentumista. Joululahjoituksen ajatuksena on ennen kaikkea se, että voimme yhdessä tehdä jotakin vaikeissa olosuhteissa elävien ihmisten puolesta. Sen vuoksi NCC:n miljoonan kruunun joululahjoitus jaetaan tänä vuonna kolmen järjestön kesken. NCC:läiset ovat äänestäneet, miten joululahjoitus jaetaan.

NCC siirtyy HoloLens-aikaan rakennusalan kärjessä

NCC kulkee rohkeasti eteenpäin digitaalisuuden maailmassa. Olemme ottaneet käyttöön Microsoftin HoloLensit, joiden avulla rakennuksen suunnitelmien esittelyä voidaan viedä entistä visuaalisempaan suuntaan.

Sytytä kynttilä apua tarvitseville

Henkilöstölle ja asiakkaille lähetettävien joulukorttien ja lahjojen sijaan NCC tekee vuosittain miljoonan kruunun lahjoituksen hyväntekeväisyyteen, jonka tavoitteena on parantaa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämää.

Hotelleja suunnitellaan Helsinkiin ennätystahtiin

Helsingissä on vireillä monien eri hotelliketjujen suunnitelmia rakentaa ja erityisesti korjata vanhoja kiinteistöjä hotellikäyttöön keskustan alueella.

Muutoksia NCC:n johdossa

NCC vahvistuu kaupunki- ja hankekehityksessä.

Jakomäen uudistaminen alkaa arkkitehtikilpailulla

Arkkitehtikutsukilpailussa suunnitellaan Jakomäen keskiosaa ja siellä sijaitsevaa palvelurakennusta, jossa toimivat jatkossa alueen päiväkodit, peruskoulu ja nuorisotalo.

Tulevaisuuden kaupunkirakentaminen vaatii rajat ylittävää yhteistyötä

Tulevien yhteiskunnallisten haasteiden ratkaiseminen vaatii yhteistyötä kaupungin eri toimijoiden välillä. Yritysten, kuntien, korkeakoulujen, organisaatioiden ja asukkaiden on tehtävä yhteistyötä uudenlaisen kaupunkirakentamisen mahdollistamiseksi.

LähiTapiola osti NCC:ltä Oulun Uusikatu 72:n osakekannan – rakennustyöt alkamassa

LähiTapiola on ostanut NCC:ltä Kiinteistö Oy Oulun Uusikatu 72:n koko osakekannan. Oston tekivät paikallinen alueyhtiö LähiTapiola Pohjoinen sekä LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö yhdessä.

Kansainväliset asiantuntijat vaikuttuivat tietomallin hyödyntämisestä Järvenpäässä

Euroopan merkittävimpien rakennusyritysten muodostaman yhteistyöverkoston Encorden edustajia tutustui NCC:n rakentamaan Järvenpään Uuden Sosiaali- ja Terveyskeskuksen eli JUSTin työmaahan huhtikuun lopulla.