Viikkotiedote 45/2026
Työmaalta kantautuu purkuääniä alakerran tiloihin. Työmaan arvioitu valmistuminen syyskuussa 2027.

Tämän viikon töitä
Sääsuojan rakennukset jatkuneet tällä viikolla ja ensi viikolla vuorossa ristikkojen nostot. Ullakollakin päästiin aloittamaan työt haitta-ainepurkujen osalta ja ne saatiin valmiiksi. Toisessa kerroksessa on tapahtunut monipuolisesti purkutöitä: alalaatan sahauksia, märkätilojen lattioiden purkua, talotekniikan purkuja ja samaan aikaan jatkuvaa purkujätteiden haalaamista. Ensimmäisessä kerroksessa päästy alapohjalaatan poisvientiin.








Ensi viikon töitä
Sääsuojan ristikoiden asennus suoritetaan ensi viikolla. Siitä tarkempia tietoja alla. Sisällä jatkuvat aukkojen sahaukset, alapohjan putsaus ja muut purkutyöt.
Sääsuojan kasaus
Ensi viikolla tiistaina 10.11 toteutamme sääsuojan ristikoiden nostotyöt. Alkuperäiseen suunnitelmaan nostopaikan suhteen tuli muutosta, koska Saimaankadun puolella ei ole riittävästi tilaa ristikkojen kasaamiseen. Nostotyö ollaan suorittamassa pihakannen puolelta ja ristikot kasataan pihakannella. Näin ollen emme tukkisi koko Saimaankadun puoleista piha-aluetta. Muutoksesta aiheutuu pientä haittaa yläpihan parkkipaikkojen suhteen. Alla aluesuunnitelma nostotöihin liittyen.

Työturvallisuus
Ei läheltäpiti-tilanteita tai työtapaturmia. TR-mittauksen tulos tällä viikolla on 98,15 %. Järjestyksessä pieniä puutteita.

Työmaan vahvuus
Työmaan keskimääräinen vahvuus tällä viikolla oli 3+10.
Ystävällisin terveisin,
Eino Sulin, työnjohtaja
NCC Suomi Oy