Lehdistötiedotteet
NCC:n työmaat pysähtyvät tänään keskustelemaan riskikäyttäytymisestä
NCC:n kokemuksen mukaan rakennustyömaiden vaaratilanteiden ja tapaturmien taustalla ovat yhä useammin puutteellinen ennakointi ja suunnittelu tai työn riskien aliarviointi. Nämä tekijät luovat työmaille kiireen kokemusta ja lisäävät tapaturma-alttiutta. Riskikäyttäytyminen onkin nostettu yrityksen vuosittaisen työturvallisuuspäivän keskustelunaiheeksi. Tavoitteena on lisätä tietoa, tunnistaa ongelma ja kehittää toimintatapoja. Työturvallisuus on NCC:llä parantunut huomattavasti. Koko konsernissa vakavien tapaturmien määrä on vähentynyt 60 prosenttia kahdeksassa vuodessa.
NCC:n toteuttama Kansallismuseon peruskorjaus on valmistunut
Kansallismuseon historiallisen päärakennuksen peruskorjaus on valmistunut ja museo on voinut aloittaa näyttelyiden rakentamisen tiloihin. Peruskorjauksessa kunnostettiin rakenteita, parannettiin talotekniikkaa ja toteutettiin uusi lasikatteinen sisäpiha, joka yhdistää museon vuonna 1910 valmistuneen päärakennuksen uuteen laajennusosaan. Kansallismuseo avataan yleisölle keväällä 2027.
NCC peruskorjaa ja laajentaa Pyhän Ristin kappelin Turussa
NCC on valittu Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän projektinjohtourakoitsijaksi Pyhän Ristin kappelin peruskorjaukseen ja laajennukseen Turussa. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 6 miljoonaa euroa.
NCC ja Rauman kaupunki aloittavat jäähallihankkeen kehitysvaiheen
NCC ja Rauman kaupunki ovat sopineet Äijänsuon jäähallin muutos- ja laajennushankkeen kehitysvaiheesta, jossa hankkeen suunnitelmat viimeistellään toteutusvalmiiksi.
NCC rakentaa S:t Olofsskolanin yläkoulun Turkuun
NCC:n ja KOy Turun monitoimitilojen yhteisellä kehitysvaiheella alkanut S:t Olofsskolanin hanke etenee rakentamisvaiheeseen. Rakennustyöt alkavat heti, ja uusi koulu valmistuu syksyllä 2028. Yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana toteutettavan hankkeen arvo NCC:lle on noin 27 miljoonaa euroa.
NCC aloittaa Fabianinkatu 28:n korjaus- ja muutostyöt Helsingin yliopiston rahastoille
Helsingin keskustassa Fabianinkatu 28:ssa sijaitsevan talon vanha osa ja julkisivu peruskorjataan. Helsingin yliopiston rahastot omistavat kiinteistön. Rakennus on valmistunut vuonna 1908.
NCC rakentaa L-rakennuksen lastenpsykiatrialle ja sairaalakoululle Ouluun
NCC on sopinut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) kanssa L-rakennuksen toteuttamisesta lastenpsykiatrialle ja sairaalakoululle Oulun sairaala-alueella. Rakennustyöt alkavat kesän aikana.
NCC ja Hiab Finland Oy käynnistävät Raision tehdasalueen rakennustyöt
NCC Suomi Oy ja Hiab Finland Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Hiabin Raision tehdasalueen rakennustöiden toteuttamisesta. Rakennusvaiheen käynnistyminen seuraa onnistuneesti toteutettua kehitysvaihetta, jossa hankkeen suunnitelmat ja tavoitehinta kehitettiin tiiviissä yhteistyössä tilaajan kanssa. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 17 miljoonaa euroa.
NCC kehitysvaiheeseen Turun Lyseon uudisrakennushankkeessa
NCC on allekirjoittanut sopimuksen Turun Lyseon uudisrakennushankkeen kehitysvaiheesta Turun kaupungin omistaman kiinteistöyhtiö Kiinteistö Oy Turun monitoimitilojen kanssa. Kehitysvaiheen on arvioitu kestävän vuoden loppuun 2026 asti, jonka jälkeen on tavoitteena siirtyä rakentamisvaiheeseen.
NCC käynnistää purkutyöt Hemsön Varhalle rakennettavassa hoitokotikohteessa Turussa
NCC käynnistää toukokuun aikana purkutyöt Hemsö‑konsernin Varsinais‑Suomen hyvinvointialue Varhalle rakennettavassa hoitokotikohteessa Mäntyrinteessä Turussa. Purkutyöt ovat osa hankkeen valmistelevia töitä ennen varsinaisen rakentamisvaiheen käynnistymistä.