Viittä vaille valmis

Työmaalla ollaan päästy viimeistelyvaiheeseen ja eri yksityiskohdat hahmottuvat lopulliseen muotoonsa. Tekniikan testaus on käynnissä ja listat ym. asettuvat paikoilleen.

Riippumatta siitä, missä vaiheessa työmaa on, niin joka vuonna syyskuun ensimmäisenä keskiviikkona klo 9.00 kaikki NCC:n työmaat pysähtyvät miettimään yhdessä työturvallisuutta yhteisessä Avarenes day-tapahtumassa. Näin toimimme myös museon työmaalla ja kaikille yhteisen informaation lisäksi tutustuimme keveisiin henkilönostimiin. Vaikka kaikki ovat käyneet nostinkoulutuksen, niin keveät ovat monille tuntemattomia laitteita.

Työmaan loppuvaiheisiin on hankittu Ixolift- nostin, jossa kantapääkorkeus on 2 m ja Lifto joka nousee kolmeen metriin. Molempien etuna on se, että mahtuvat hissiin eli siis ovistakin ja ovat työnneltävistä paikasta toiseen. Helppo käytettävyys suojaa myös valmiita pintoja, eikä kolhuja synny. Käyttäjien puoleltakin herätti kiinnostusta nuo nostimet. Onhan heillä näyttely rakennettavana noihin tiloihin.

Matka purkuvaiheesta viimeistelyvaiheeseen on ollut pitkä ja mielenkiintoinen ja haasteellisena kohteena työ on antanut varmasti paljon muistoja ja kokemusta kaikille hankkeeseen osallistuneille.

Työsuojeluvaltuutettuna kiitän kaikkia työturvallisuuden huomioimisesta ja siksi voimme ensi viikolla nauttia lounaan sen kunniaksi, että meillä on 270 tapaturmatonta työpäivää.

Jukka Laurio

Kirvesmies, NCC

nostin