Mielenkiintoista

Vanha museo on riisuttu. Ulkokuoren halkeillut ja irtonainen rappaus on poistettu huputuksen alla. Rakennus on saanut rappausverkosta ylleen uuden hunnun, joka odottaa uutta rappausta. Sisätiloissa on poistettu välipohjia ja portaita. Vankkoihin tiiliseiniin avataan uusia oviaukkoja. Se on sitä avaruusteknologiaa kun tehdään tiloihin avaruutta. Korkeuksissa lähempänä avaruutta letkutornin piippu murentuu tiili tiileltä pois. Museota muurasi aikoinaan 30 muuraria ja joku on kantanut tiilet ja laastit 30 metrin korkeuteen. Nyt ne tiputetaan alas.

museon-huippu

Säännöllisin väliajoin työmaalla pidetään savolaiseen suuhun sopivia Työpajoja, joissa osapuolet kyselevät; Mitteekä työ ootte tehny ja toisaalta mitteekä työ ootte suunnitellu jotta myö tehtäs. Purkusuunnitelmat jalostuvat homman edetessä, samoin rakennesuunnitelmat tarkentuvat.

Käännekohta on kuitenkin ohitettu, kun hissikuilun runko nousee kohti kolmatta kerrosta ja on päästy tekemään uutta rakennetta. Ilmastoinnin läpivientien sijainnit tarkentuvat ja alakerran lattioiden valujen pohjatyöt ovat käynnissä.

Uudisosan rakennus on päässyt kovaan vauhtiin. Vaikeudet kirjaston alle menevästä purettavasta väestönsuojasta ovat selätetty ja nyt voi keskittyä nostamaan runkoa. Uuden väestönsuojan katto valetaan näinä aikoina.

Olen ollut sekä uudiskohteissa sekä saneeraustyömailla. Tällä työmaalla ovat molemmat yhdessä. Saneerauskohde tosin eroaa tavallisista historiallisella arvoltaan ja rakennustavoiltaan, joita ei ole tullut aiemmin vastaan.

Todella mielenkiintoista!

Jukka Laurio

Kirvesmies, NCC