Meillä on ilo esitellä hienoja rakennuskohteitamme heti tuoreeltaan ja vielä vuosien jälkeen. Työmme jälki näkyy pitkään seuraavillekin sukupolville.
Kestosuosikki vuosikymmenestä toiseen.
Sokurin Rinkeli sijaitsee Oulun keskustasta noin kolmen kilometrin päässä, Toppilansalmen alueella joka on muuttumassa pikku hiljaa teollisuus, varastointi ja satama-alueesta asuinkäyttöön.
Länsimäessä sijaitseviin VVO:n kerrostaloihin tehtiin putkiremontti ja täydellinen peruskorjaus. Kerrostalot on rakennettu vuonna 1971. Nyt uusitut asunnot täyttävät vaativankin vuokralaisen kotitoiveet.
Spinellin kerrostalo sijaitsee Vantaan Kivistössä, vuoden 2015 asuntomessualueella.
Virheettömyys ja aikataulussa pysyminen ovat asukkaan perusvaatimuksia, mutta kun niiden lisäksi myös budjetti alitettiin, olivat asiakkaat valmiita suosittelemaan NCC:n putkiremonttia muillekin.
Talossa pyrittiin säästämään luonnonvaroja ja pienentämään rakentamisen hiilijalanjälkeä hyödyntämällä uusiomateriaaleja sekä materiaalitehokkaita ratkaisuja.
Vanha tehdasalue muuttui moderniksi asuinalueeksi.
VVO korjautti yhteensä 15 omistamaansa vuokrakerrostaloa Malminiityssä. Yhteensä 591 asuntoa sai uuden ilmeen. Tavoitteena oli raikastaa samalla koko Malminiityn imagoa.
Hartwallin teollisuusrakennusten tilalle nousi viihtyisä asuinkortteli.
Malmin Ormuspellon alueelle rakentui uusi, viihtyisä asuinalue.
Helsingin Maunulan taloyhtiöissä päätettiin saneerata kiinteistöt ryhmässä. Hankkeessa kehitetyllä ryhmäkorjausmallilla kunnostettiin kahdeksan taloyhtiön asunnot. 12 taloa, 32 porrasta ja reilut 500 asuntoa toivat tehokasta toistoa. Näin kustannuksia saatiin pienemmiksi ja aikataulu nopeammaksi. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen projektinjohtomallilla toteutettu ryhmäkorjaushanke.
Penttilän Pioni on Nokian keskustassa sijaitseva kerrostalo.
Tampereen keskustan lähelle on muodostunut uusi asuinalue.
Kehittyvä Vantaa houkuttelee vehreydellään.
Arvostetun Granin keskusta uudistui.
Energiatehokasta asumista Oulussa.
Piippolanhovi on Kirkkonummen keskustan pohjoispuolelle valmistunut kerrostalo.
Arvostetun alueen unelmakodit.
Helsingissä Talin golfkentän ja Pitäjänmäentien välissä vanha Radiotehdas peruskorjattiin komeiksi loft-kodeiksi.