Suomalaiset kasvukeskukset kiinnostavat sijoittajia

”Suomi on kiinnostava sijoituskohde niin kotimaisten kuin kansainvälisten kiinteistösijoittajien näkökulmasta. Vetovoima kasvaa kasvukeskuksissa, jotka sijaitsevat houkuttelevilla alueilla ja hyvien kulkuyhteyksien varrella”, NCC Property Developmentin maajohtaja Petri Bergström sanoo.

NCC Property Development kehittää ja myy liikekiinteistöjä valituilla markkinoilla Pohjoismaissa. Toiminta keskittyy toimisto- ja kauppapaikkahankkeisiin, jotka edustavat kiinteistösijoittamisen tämän hetken suurimpia trendejä, kuten kestävää kehitystä.

”Haluamme olla kestävän kehityksen kiinteistökehittäjänä alan toimijoiden kärjessä. Tarjoamme esimerkiksi uusia ratkaisuja energiankulutuksen ja hiilijalanjäljen pienentämiseen sekä materiaalien kierrätykseen. Kiinteistösijoittajia kiinnostaa myös rakentamisen laatu sekä tilojen muunneltavuus työn uusien tekemisen tapoihin istuen”, Bergström listaa.

”Meidän tulee kiinteistökehittäjänä varmistaa, että tavoitteet toteutuvat rakennusmääräysten kautta parhaalla mahdollisella tavalla ja että kehityskohteemme vastaavat asiakkaidemme tulevaisuuden tarpeisiin ja vaatimuksiin, kuten odotettuun vuokratasoon, tuottoihin ja kehityspotentiaaliin.”

Parhaita näköaloja tulevaisuuteen

NCC Property Development on kansainvälinen, suuri, laajasti verkostoitunut, luotettava, laadukas, kokenut ja jatkuvasti kehittyvä toimija. Koska kiinteistöjen kehittäminen on pitkä prosessi, asiakkaille halutaan tarjota näköaloja tulevaisuuteen.

”Meillä on kiinteistökehittäjänä maailmalla hyvä maine. Keräämme järjestelmällisesti tietoa, seuraamme megatrendejä sekä kehitämme toimisto- ja liiketiloja, joissa on otettu huomioon niin toimiva infrastruktuuri kuin kohteen kiinnostavuus sijoitusmielessä”, Bergström korostaa.

Kiinteistökehittäjän tulee tietää, minkälaisista maantieteellisistä alueista ja kiinteistöistä asiakkaat ovat kiinnostuneita viiden tai kymmenen vuoden aikavälillä. Bergströmin mukaan niin kotimaisten kuin ulkomaisten kiinteistösijoittajien kiinnostus kohdistuu Suomessa nyt etenkin pääkaupunkiseudulle, Turkuun ja Tampereelle. Houkuttelevat alueet hyvien kulkuyhteyksien varrella vetävät puoleensa.

Suomi on varsin vakaa sijoitusmaa

Viime vuosina etenkin kansainvälisten sijoittajien osuus on kasvanut ja vilkastunut Suomen kiinteistömarkkinoilla. Vuonna 2018 ulkomaisten kiinteistösijoittajien osuus oli noin 60–70 prosenttia tehdyistä kaupoista. Pääkaupunkiseudun osuus kiinteistösijoituksista oli yli 60 prosenttia.

Bergström ei tee eroa kotimaisten ja ulkomaisten sijoittajien motiivien välillä, sillä sijoittajien kiinnostukseen vaikuttavat saman tekijät, kuten verrokkimaihin verrattuna hieman korkeampi nettotuottotaso, hyvä talouskehitys, likviditeetti, liiketoimintaympäristön vakaus, turvallisuus ja läpinäkyvyys sekä toiminnan vastuullisuus.

”Seuraamme mielenkiinnolla ja huolellisesti arvioiden globaalin talouden muutoksia. Kuuntelemme asiakkaitamme sekä haluamme oppia koko ajan ja kehittää uusia kohteita kiinteistösijoittajien toiveisiin ja alan trendeihin vastaten. Suomea pidetään turvallisena sijoitusmaana, sillä suomalaiset kiinteistömarkkinat elävät edelleen varsin vakaita aikoja”, Bergström toteaa.

Kiinnostavia kohteita sijoittajille

NCC Property Developmentin kehittämät toimitilat, liikehuoneistot ja kauppapaikat herättävät tunteita, elävät ajan hengessä ja linkittyvät olemassa olevaan kaupunkikuvaan. Nykyaikaa on panostaa myös muun muassa autoilun sähköiseen tulevaisuuteen ja kevyenliikenteen kasvaviin mahdollisuuksiin.

”Yksi tämän hetken lippulaivoistamme on Helsingin Vallilassa sijaitseva Fredriksberg, jossa vanhan konepajan tunnelma kohtaa trendikkäästi kaupungin ja bisneksen. Espoon Leppävaaran Hatsina yhdistää ainutlaatuisella tavalla uutta toimistoympäristöä, kaupan palveluja ja harrastusmahdollisuuksia. Niin ikään Espoon Keilaniemen Next sekä Helsingin Ruoholahden We Land tarjoilevat upeita paikkoja kansainvälisille toimijoille ja pääkonttoreille”, Bergström kertoo.

Lisätietoa

Petri Bergström, maajohtaja, NCC Property Development
petri.bergstrom@ncc.fi, p. 050 331 4602