Viikkotiedote 26

Työmaan kuulumisia

Rempparinki kokoontui keskiviikkona 23.6.2021: Rempparinkimuistiot

Louhinnan räjäytystyöt jatkuvat. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa meluhaittaa. Louhintatiedote.

HUOM! Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara on myös aloittanut louhintatyöt Tanssintalon piha-alueella.

20210701_a

Louhintatyöt ovat siirtyneet Itämerenkadun viereen

Muutoksia Tanssintalon ja HUS-sintalon väliseen polkupyöräliikenteeseen

Polkupyöräliikenne ohjataan kiertoreitille Tanssintalon ja HUSsintalon väliseltä kujalta kaupungin ohjeiden ja oheisen suunnitelman mukaisesti. Kiertoreitti on voimassa toistaiseksi.

Kaapelipuisto_kuja_pp-kiertoreitti.pdf

Muutoksia Porkkalankadun liikennejärjestelyihin

Porkkalankadun ja Porkkalankadun ja Länsisatamankadun risteysalueen liikennejärjestelymuutokset on purettu ja kaistat on avattu käyttöön. Ajoneuvoliikenteelle jää edelleen käyttöön yksi kaista Porkkalankadulle keskustan suuntaan Rumbanaukion ja K.A. Fagerholmin aukion kohdalla.

20210623_a

Porkkalankadulla keskustaan päin käytössä liikenteelle vain 1 kaista toistaiseksi

Käynnissä olevat työvaiheet

  • Louhintatyöt  Itämerenkadun vieressä
  • Vesi- ja maanäytteidenotto sekä vesienpumppaus
  • Maankaivuutyöt ja pilaantuneiden maiden poisajo
  • Itämerenkadun ja Fagerholminkujan suuntaisen porapaaluseinän ankkurointityöt
20210701_f

Itämerenkadun suuntaisen porapaaluseinän ankkurointi- ja ankkurivaijerien juottotyöt sekä kallioporaus

Työmaaympäristön turvallisuus

  • Meluilmoituksen mukaisia meluavia töitä tehdään arkisin aina ma-pe klo 7-18 välillä. Muita rakennustöitä teemme satunnaisesti ma-pe klo 18-22 ja viikonloppuisin klo 7-22. Rakennustyöt pyritään kuitenkin tekemään pääsääntöisesti arkisin klo 7-18 välillä.
  • Vallitsevasta tilanteesta huolimatta työmaalla ei ole todettu ainuttakaan koronavirustartuntaa (kop, kop!)
  • HUOM! Porkkalankadun ylitys vain liikennevalo-ohjattujen suojateiden kautta!
20210701_b