Viikkotiedote 41/2026

Työmaan kuulumisia

Kuluneen viikon aikana työt työmaalla ovat edenneet hyvää tahtia aikataulun mukaisesti.

Ursulan kappelin 1. kerroksen Arkeologiset puhdistustyöt ovat jatkuneet. Myös Sakastin sosiaalitilojen lattian hiekka-alueen madallus ja arkeologiset kaivaukset ovat jatkuneet kuluneella viikolla.

Seurakuntakuorissa saarnastuolin konservointityöt sekä telineiltä tehtävät injektointi ja pudistustyöt ovat jatkuneet. Pääkuorissa sekä Mikael Agricolan kappelissa konservointi, puhdistus sekä injektointityöt ovat käynnissä. Kirkkosalin puolella alkoi uuden telinekokonaisuuden kasaaminen.

Työmaalla myös jatkuvat lattialaattojen poisto kanaalien päältä, kanaalien aukaisutyöt sekä suojausten muokkaus tarpeen vaatiessa.

Kuluneen viikon aikana työmaalla kävi myös tutustumassa Rakennusalan insinööriopiskelijoita, sekä museovirasto yhdessä rakennusvalvonnan kanssa.

Kuvat

Kuva 1:  Pääkuorin telineet

Kuva 2: Rakennusalan opiskelijoita tutustumassa työmaahan

Kuva 3: Tiilikellarin uuden pumppaamon laatan muotti

Työturvallisuus

·       Kaikilla työmaalla työskentelevillä tai työmaalla vierailevilla tulee olla NCC:n yleisen ohjeen mukaiset suojavarusteet.

·       Perehdytys: www.ncc.fi/liikekumppaneille/tyomaaperehdytys/