Vallilan Fredriksberg harjakorkeudessa

Fredriksbergin toimistotalon ensimmäisen vaiheen rakentaminen on edennyt harjakorkeuteen asti Konepajan alueella Helsingissä. Sisätiloja rakennetaan jo vauhdilla ja valmista on vappuna. Tällä kaupungin strategisella kasvualueella rakennetaan toistaiseksi vain vähän uutta toimistotilaa.

Helsingin kaupungin projektijohtaja Niina Puumalainen ei säästellyt sanojaan kehuessaan Pasilan kupeessa olevan Konepajan aluetta Fredriksbergin harjannostajaistilaisuudessa.

- Tämä rakennetaan maailman kauneimman kadun kulmaukseen. Pidän korttelin uuden ja vanhan yhdistelmästä. Tämä hanke keskustelee alueen kanssa hyvin.

Konepaja kuuluu Helsingin kaupungin kasvustrategiaan keskustan laajenemisalueena. Pasilan ja Vallilan alueen työpaikkojen ja asumisen kehitystä kannustetaan, ja alue onkin jo itsessään pian pienen kaupungin kokoinen 30 000 asukkaan ja 50 000 työpaikan tavoitteellaan.

- NCC toimii alueen veturina ja kasvattaa imagoa uudelle Pasilalle, Puumalainen totesi.

Uutta toimistotilaa vain vähän tarjolla

Niina Puumalaisen määrittelemällä uuden Pasilan kasvualueella, johon myös Konepajan kortteli kuuluu, on vuonna 2017 rakenteilla yli 100 000 kerrosneliömetriä toimitiloja, mutta tästä toimistoja on vain vähän. Ainoat toimistokohteet ovat Ilmalassa ja Fredriksberg Konepajassa. Puumalainen totesi kaupungin luottavan NCC:n toimintaan jopa siinä määrin, että Helsinki valitsi Fredriksbergin edustamaan Suomea EU:n lääkevirastokilpailuun. Myös NCC Property Developmentin maajohtaja Petri Bergström totesi, että harva rakennushanke pääsee Euroopan komission arviotavaksi, kuten Fredriksberg. Jo se on Bergströmin mukaan hieno asia tälle pääkonttoritasoiselle toimistorakennukselle Suomessa.

Coworking-tila on Fredriksbergin innovaatio

Fredriksbergissä on runsaasti erikokoisille yrityksille vuokrattavaa toimistotilaa ja katutasossa liiketilaa. Soupster Familyn ravintola tuo raikasta ravintolakulttuuria kaikille talon käyttäjille ja kaupunkilaisille. Fredriksbergissä kokeillaan myös uudenlaista coworking-työskentelytilaa.

- Työelämä muuttuu ja me sen mukana aivan ensimmäisinä. Tuomme nyt Suomeen projektitöihin ja verkostoitumiseen erinomaisesti soveltuvaa uudenlaista tilaa, jota Soupster Family muiden talon huippupalveluiden ohessa vuokraa, NCC Property Developmentin maajohtaja Petri Bergström kertoo.

Robottibussi kokeiluun

Helsingin kaupungin projektijohtaja Niina Puumalainen kertoi, että Teollisuuskadulle on tulossa kokeiluun. Pienoisbussissa ei ole kuskia ja se kulkee Pasilan aseman, Kalasataman metroaseman ja Sörnäisten bussipysäkkien alueella.

Robottibusseista kaavaillaan metromaista palvelua maan päälle täydennysrakennettuun eli tiiviimmäksi muuttuneeseen kaupunkiin. Robottibussit ovat monen yhteistyötahon SOHJOA-projekti, jossa busseja testataan.