Mikkelin uusi monitoimiareena syntyi tehokkaasti ja jouhevasti

NCC:n kokonaisvastuu-urakkana toteuttama Saimaa Stadiumi vastaa Mikkelin alueen liikunta- ja tapahtumatarpeisiin.

Upouusi Saimaa Stadiumi vastaa Mikkelissä koettuihin lisätarpeisiin urheilupaikoille. Kalevankankaan liikuntapuistossa oli jo runsaasti muita liikuntapaikkoja, kuten jäähalli, ravirata sekä lenkkimaastoja, mutta lähes 11 000 neliön areena toi uusia sisäliikuntavaihtoehtoja.

Hankkeen juuret ovat yhteistyössä Mikkelin kaupungin, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sekä Suomen Nuoriso-opiston välillä. Ammattikorkeakoulu myös käyttää tiloja osana kampustaan.

- Tässä yhdistyy moni asia. Tämä on liikunnan, hyvinvoinnin ja tapahtumien kehto. Yhdessä urakoitsijan kanssa löysimme todella hyviä ratkaisuja ja maakunnallisessa mittakaavassa tämä oli ainoa järkevä tapa tehdä, koska mikään yksittäinen laji tai toimija ei pystynyt toteuttamaan näin suurta kohdetta. Kaupungin ja ammattikorkeakoulun erilaiset ryhmät tuovat tähän tärkeää päiväkäyttöä, seurat taas iltakäytön - seurapuolen liikuntatiloja ei ole varmaan koskaan liikaa. Lisäksi toivomme käyttäjiksi yksittäisiä asiakkaita. Toivottavasti saamme liikutettua mahdollisimman paljon ihmisiä, sanoo Saimaa Stadiumin toimitusjohtaja Timo Welsby.

Monitoimiareenan kohdalla olennaista oli nimenomaan monipuolisuus. Saman rakennuksen piti mahdollistaa hyvin monenlainen toiminta perinteisestä yleisurheilusta erilaisiin pelikenttiin ja muihinkin kuin urheilutapahtumiin. Areenan muunneltavat tilat mahdollistavatkin myös kulttuuritapahtumien, messujen ja hyvinvointipalveluiden järjestämisen. Areenan varustelussa huomioitiin SM- ja maailmanliigatasoiset urheilutapahtumat sekä maaottelut. Heti ensimmäisten kuukausiensa aikana Saimaa Stadiumi isännöi muun muassa Suomen lentopallomaajoukkueen ottelua sekä lukuisia tapahtumia, kuten konsertteja.

Kireässä aikataulussa pysyttiin

NCC tuli mukaan toteuttamaan hankkeen tiukalla aikataululla. Rakennustyöt käynnistyivät syksyllä 2016 ja uusi areena avattiin käyttöön jo keväällä 2018. Tiiviin tahdin kanssa auttoi jo tarjouskilpailun aikana eteenpäin viety rakennuslupaprosessi, mikä mahdollisti rakennustöiden jouhevan aloituksen.

- Perustustyöt olivat edenneet riittävän pitkälle jo loppuvuodesta 2016, jolloin pystyimme aloittamaan rungon asennuksen heti vuoden 2017 alusta. Kevään aikana rungon, rakennuksen vaipan ja vesikaton valmistuessa aikataulussaan saimme hallin sisäpuolen asennukset käynnistymään jo alkukesästä, tahdistavimpana talotekniikan hallin kattoon tulevat asennukset. Tuotannon ennakkosuunnittelu riskityövaiheiden kartoituksineen oli tehty niin hyvin, että se mahdollisti työvaiheiden onnistuneen läpiviennin aikataulussaan. Samalla tilaaja teki omat päätöksensä sovitussa aikataulussa, kiittelee NCC:n työpäällikkö Ville Kupiainen.

Asiakas ja käyttäjät tyytyväisiä lopputulokseen

Uudet tilat ovat saaneet Mikkelissä innostuneen vastaanoton. Urheilutapahtumien ja päivittäisen harjoituskäytön lisäksi Saimaa Stadiumi vastaa esimerkiksi messujen ja yritysten tarpeisiin. Areenan oheen rakennettiin myös viihdeliikuntaosio esimerkiksi perheille. Jatkossa tiloissa operoi myös uudenlainen hyvinvointilaboratorio yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa.

- Saimme käyttöön huolella rakennetun kohteen. Tämä oli minusta tiukka, mutta miellyttävä projekti, kun näki että urakoitsijakin oli sitoutunut siihen yhtä lujasti kuin mekin. Tässä ei lähdetty hutiloimaan tai menemään siitä, mistä aita on matalin. Tavallaan oli siis jo valmiiksi vahva usko siitä, että luovutusvaiheessa kaikki oli valmiina ja tehty huolella. Meidän toiveemme ovat täyttyneet ja olemme saaneet sitä, mitä tilasimmekin, Welsby iloitsee. 

VilleKupiainen_NCC
Kupiainen Ville

Työpäällikkö, NCC Building Nordics