Korkeimman oikeuden peruskorjaus

Historiallinen arvokiinteistö sijaitsee Kauppatoria vastapäätä. NCC:n tekemä peruskorjaus valmistui vuonna 2009. Päätavoite oli saada hyvä sisäilma ja nykyaikaiset vaatimukset täyttävä oikeussali.

Korkeimman oikeuden ensimmäinen korjaustyö oli talotekniikan uusiminen. Ilmastoinnin ja jäähdytyksen putket rakennettiin vanhoihin savuhormeihin ja konehuone piilotettiin ullakolle. Sähköt uusittiin ja tekniikan jälkeen pinnat korjattiin. Myös julkisivua putsattiin ja maalattiin. Museovirasto valvoi suojellun kohteen perusparannusta.

”Yksi suuri työ oli vanhojen pintojen suojaaminen remontin aikana. Monia koristeita, tapetteja, lattioita ja parketteja suojattiin huolella ja paikkoja vahdittiin jatkuvasti. Kiiltäville ikkunapenkeille ei olisi tullut kuulonkaan laittaa mitään tavaroita”, vastaava työnjohtaja Jani Hjulberg kertoo.

Vanha talo on aikanaan perustettu savimaalle puupaalujen varaan ja nykyaikainen, raskas liikenne on tärisyttänyt sitä. Torin puolelta rakennusta uhkaa tulvavaara. Teknisesti korjaustyö oli haastava.

Korkeimman oikeuden henkilökunnan remonttiryhmä seurasi tiiviisti töiden etenemistä ja osallistui yksityiskohtaiseen suunnitteluun. Työlistalla oli myös esimerkiksi parempi huonejärjestys.

Taustatietoa

Korkeimman oikeuden rakennus valmistui asuin- ja liiketaloksi satamakapteeni C.G. Castegrenille vuonna 1816. Tuolloin maantasokerroksessa oli myymälätiloja ja varastoja, toisessa kerroksessa oli kaksi suurta asuntoa. Vuonna 1853 talon osti Forsströmin suku, joka piti siinä lähes kolme vuosikymmentä suosittua konditorialiikettä. Nykyisen ulkoasunsa talo sai vuonna 1883, jolloin liikemies, eversti Hugo Standertskjöld rakennutti hankkimaansa taloon kolmannen kerroksen ja laajensi sitä muutenkin. Eversti kuoli vuonna 1931, jolloin talo siirtyi valtiolle ja korjauksen jälkeen se osoitettiin Korkeimman oikeuden ja Korkeimman hallinto-oikeuden käyttöön. Myöhemmin kiinteistöön liitettiin mukaan Pantti Oy:n talo Helenankadun puolelta. Rakennuksiin tehtiin suuri remontti 1980-luvulla.