Asukkaat tyytyväisiä korjaustyön lopputulokseen ja tiedotukseen

As Oy Uusiniitynpuisto koostuu kolmesta vuonna 1970-valmistuneesta talosta. Kesällä 2016 alkaneessa remontissa yhtiön LVIS-tekniikka ja yleiset tilat kunnostettiin. NCC sai korjaustyöstä lähes täydet pisteet asiakaspalautekyselyssä.

Asunto-osakeyhtiön linjasaneerauksen lisäksi kaikki kylpyhuoneet uusittiin. Asuntoihin tehtiin myös asiakkaiden toiveiden mukaisesti muita remontteja. Yleiset tilat kunnostettiin, kellaritiloissa remontoitiin saunaosastot ja taloyhtiön tiloissa oleva päiväkoti peruskorjattiin. Pihalla uusittiin salaojitus ja LVIS-tekniikka.

Huolta asukkaiden turvallisuudesta

Asuntoja yhtiössä on yhteensä 132 ja asuntolinjoja 23. Parhaimmillaan 36 asuntoa oli työn alla eri vaiheissa. Korjaustyöt kestivät yhdessä linjassa noin seitsemän viikkoa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että asukkaiden tuli olla pois kotoa koko seitsemän viikon ajan, vaan heillä oli mahdollisuus asua asunnoissaan. Koska kiinteistöt olivat jatkuvasti asukkaiden käytössä, kiinnitettiin työturvallisuuden lisäksi huomiota myös asukasturvallisuuteen. Työmaa-alueet rajattiin selvästi ja ne pidettiin siisteinä ja järjestyksessä. Pölynsuojaseinät estivät pölyn leviämisen työalueelta ja erityistä melua aiheuttavista töistä tiedotettiin etukäteen.

Tiedotus asukkaille sai kiitosta

Asukkaiden mielestä NCC onnistui erinomaisesti hankkeen tiedotuksessa. Viestintä oli jatkuvaa läpi korjaustyön ja NCC:n asukaspalvelu auttoi asukkaita korjaustoiveissa ja -valinnoissa sekä toimi linkkinä asukkaiden ja työmaan välillä tehostaen rakennusprosessia ja hyvää palvelua. Ennen korjaustöiden alkua järjestettiin asuntokohtaiset aloituskatselmukset sekä asukasinfo, jossa kerrottiin avoimesti mm. töiden aiheuttamasta melusta ja pölystä. Häiriöistä tiedotettiin nettiportaalissa, tekstiviestein, sähköpostilla sekä tarvittaessa myös puhelimitse. Hankkeen väli- ja loppupalautteet kysyttiin myös kaikilta osakkailta ja lopuksi asukkaille järjestettiin loppuinfo.

Virheetön lopputulos

Linjasaneerauksen viimeistelytarkastuksessa apuna käytettiin mobiilijärjestelmää, jolla havaitut puutteet ja virheet dokumentoitiin ja saatettiin reaaliaikaisesti tiedoksi vastuuhenkilöille korjattavaksi. Kun asukkaiden ilmoittamiin puutteisiin ja huolenilmaisuihin reagoitiin aktiivisesti, hanke myös luovutettiin nollavirhevastaanottona. Asiakaspalautekyselyn mukaan asukkaat olivat valmiita suosittelemaan NCC:n putkiremonttia muillekin.

“Linjasaneeraus osaketalossa on haastavaa, varsinkin, kun urakoidaan linjoittain korkeassa talossa ja osassa saman portaan asuntoja asutaan samalla. Tiedottaminen on erityisen onnistunutta, työnjohdon panos ylivertaista ja mikä huomioitavaa, niin työnjohtoa näyttäisi olevan riittävästi. Työnjälki on moitteeton, joka kuvastaa hyvää työnjohtoa sekä onnistunutta aliurakoitsijavalintaa. Voin suositella ja olenkin jo suositellut muillekin isännöitsijöille/suunnittelijoille.”

- Isännöitsijä Jorma Leini

TeemuHolopainen_NCC
Holopainen Teemu

Työpäällikkö, NCC Building