Vanhan töölöläistalon putket ja sähköt korjattiin kuntoon

Vuonna 1929 rakennettuun kerrostaloon tehtiin putkiremontti ja sähköt uusittiin. Remontti tehtiin kiinteähintaisena urakkana. Työn aikana työmaan vastaava työnjohtaja palkittiin vuoden nuoreksi rakennusmestariksi.

Topeliuksenkatu 17 on rakennettu aikana, jolloin piirustuksia ei tehty kovin tarkasti nykypäivään verrattuna. Niinpä vanhan talon remontointi on yllätyksiä täynnä. Putkiremonttia tehdään ns. linjassa porras kerrallaan, jolloin yksi porras talosta on kokonaan remontissa ja sen vedet on suljettu. Todellisuus ja piirustusten epätarkkuus paljastuvat rakentajille yleensä viimeistään tällöin. Putkien ja sähköjen reittejä joudutaan hakemaan, mutta se kaikki kuuluu korjausrakentamisessa asiaan. Työtä saattavat vaikeuttaa myös monet yllätykselliset rakennusratkaisut, joihin on päädytty asuntokohtaisissa, ehkä itse tehdyissä remonteissa vuosien varrella. Tietoja ei välttämättä ole kenelläkään, sillä isännöitsijälle huoneistoremonteista on pitänyt ilmoittaa vasta muutaman vuosikymmenen ajan.

Uusi ilme arvotalon koteihin

Töölön Topeliuksenkadulla vanhan talon korjaus sujui kuitenkin täysin aikataulussa. Asunto-osakeyhtiön seitsemän asuinkerrosta ja kaksi kellarikerrosta, 64 asuntoa viidessä porrashuoneessa sekä katutason liiketilat korjattiin kaikkinensa vajaassa vuodessa. Asukkaat saivat uudet kylpyhuone- ja wc-tilat, uudet sähköjen huoneistokeskukset sekä keittiöiden vesipisteet. Asukkaat saivat myös halutessaan tilata NCC:n kautta keittiöremontin ja myös joitain koko huoneiston remontteja tehtiin samalla.

Nuorissa on tulevaisuus

NCC:n työmaan vastaava työnjohtaja Niilo Hämäläinen palkittiin vuonna 2015 vuoden nuoren rakennusmestarin tittelillä. Palkinnon myönsi Rakennusmestarit ja –insinöörit AMK RKL ry.

“Vastaavan mestarin työ on antoisaa, koska se on juuri oikea työ minulle – tässä yhdistyvät sopivasti kiinnostuksen kohteeni eli tekniikka, talous ja ihmisten kanssa tekeminen. NCC:llä työskentelyssä on erityisen hyvää se, että uusiin ideoihin ja kokeiluihin suhtaudutaan myönteisesti.”

- Niilo Hämäläinen

Tiedot

  • Osoite: Töölö, Helsinki
  • Rakennusaika: 7/2015 - 6/2016
  • Projektin kuvaus: Linjasaneeraus
  • Rakennuttaja: As Oy Topeliuksenkatu 17
  • Pääurakoitsija: NCC Building
  • Vastaava työnjohtaja: Niilo Hämäläinen