Aalto-yliopiston peruskorjaus

Otaniemen kampuksen Aalto-yliopistorakennuksia korjattiin useassa eri vaiheessa vuosina 2011 – 2014. Alvar Aallon suunnitteleman kampuksen rakentaminen aloitettiin aikanaan 1950-luvun alussa. Nyt yliopiston korjaustyön perusideana oli säilyttää vanha ja palauttaa tilat tarkalleen alkuperäisen näköisinä.

Vanhan säilyttäminen tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että korjaustyön jälkeen ei muutosta vanhaan juuri näy muutoin kuin uutuuttaan hohtavina pintoina. Työtä on kuitenkin tehty paljon. Peruskorjauksen kokonaisuus muodostui maanmittaus- ja arkkitehtiosastosta sekä päärakennuksesta, jotka korjattiin useassa eri vaiheessa.

Alvar Aallon merkkiteoksen rakennuksia on kunnioitettu entisöimällä myös yksityiskohtia aina kalusteista ja valaisimista ovenkahvoihin. Mallikappaleiden avulla varmistettiin, että yksityiskohtien korjaustyö oli suunnittelu- ja suojelutavoitteiden mukainen.

Otakaari 1:n korjaustyöt valmistuivat vuonna 2013. Peruskorjauksessa päivitettiin lähes 25 000 neliötä teknillisen korkeakoulun päärakennuksen pintoja, talotekniikka ja katto. Ikkunat kunnostettiin energiatehokkaammiksi. Suuret luentosalit aulatiloineen korjattiin vaiheittain niin, että osa saleista oli korjauksen alla ja osa käytössä. Oleellista oli, että rakennuksen jälki piti säilyttää täysin entisenlaisena. Korjaustyöt on myös suunniteltu niin, että opetus rakennuksissa jatkui koko korjauksen ajan.

Arkkitehtiosasto eli rakennuksen A-osa, noin 6600 m2, valmistui vuonna 2014. Peruskorjausta valvoivat sekä Museovirasto että Alvar Aalto –säätiö. Rakennukset eivät ole suojelukohteita, mutta koko Otaniemen kampusalue on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi.

Taustatietoa

Suomen valtio osti Otaniemen kampuksen maat vuonna 1949, kun Teknillisen korkeakoulut tilat Hietalahdessa olivat käyneet liian ahtaiksi. Alvar Aalto teki yleissuunnitelman alueelle, hän suunnitteli myös erillisiä rakennuksia ja yksityiskohtia, kuten valaistusta. Rakennusmaata osoitettiin VTT:lle, Teknilliselle korkeakoululle, henkilökunnan ja opiskelijoiden asumiseen sekä opiskelijoiden vapaa-ajan toiminnalle. Ylioppilaskunnan Teekkarikylä valmistui ensimmäisenä, jota käytettiin vuoden 1952 olympialaisten majoitustilana. Otaniemi edustaa funktionalistista tyylisuuntaa. Punatiili symboloi vanhaa suomalaista teollisuusarkkitehtuuria ja opintosuunnan läheistä suhdetta teollisuuteen. Alueelle on rakennettu myös uusia rakennuksia vielä 2000-luvulla.