Media
Tältä sivulta löydät lehdistötiedotteemme ja ajankohtaiset uutisemme. Löydät täältä myös kuvia ja videoita sekä linkit NCC:n somekanaviin.
Tältä sivulta löydät lehdistötiedotteemme ja ajankohtaiset uutisemme. Löydät täältä myös kuvia ja videoita sekä linkit NCC:n somekanaviin.
NCC on aloittanut uuden Kalevanniemen liikuntahallin rakennustyöt Naantalissa. Hankkeen peruskivi muurattiin tänään. Halli rakennetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR) ja hanke on arvoltaan noin 8,7 miljoonaa euroa.
NCC Building Suomen uudisrakentamisen toimialan johtajana aloittaa lokakuun alussa Matti Koskela.
Turun Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Lisäksi kohde on EU-taksonomian mukainen.
NCC vahvistaa asemaansa vedenkäsittelyssä ostamalla ahvenanmaalaisen vedenkäsittely- ja biokaasuyhtiö Goodtech Environmental Solutionsin, jolla on alan erikoisosaamista ja 25 työntekijää.
Joululahjojen sijasta teemme joka vuosi lahjoituksen merkitykselliseen kohteeseen. Tänä vuonna jatkamme pohjoismaisten organisaatioiden tukemista, jotka auttavat lapsia ja nuoria oppimaan. Lahjoitamme yhteensä 150 000 euroa, joka on jaettu tasan kaikkien neljän maan kesken, joissa toimimme. Suomessa teemme lahjoituksen jo toista kertaa Punaisen Ristin LäksyHelpille.
NCC toteuttaa Myyrmäen kirkon peruskorjauksen. Urakoitsijan valitsi Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto kokouksessaan 14.12.2022. Tarjouskilpailuun osallistui neljä tarjoajaa.