Vaasan ja Kittilän lentoasemien päällystystyöt

NCC toteutti Finavialle kesällä 2015 Vaasan ja Kittilän lentoasemien uudelleenpäällystykset.

Asiakkaan tarve

Finavia teetti kesällä 2015 Vaasan ja Kittilän lentoasemien uudelleenpäällystykset. Urakat sisälsivät kaikki lentokenttien asfaltoidut alueet: kiitotiet, rullaustiet ja asematasot. Lisäksi molemmilla lentoasemilla oli tarvetta parantaa lentokoneiden seisontapaikkoja. Päällystystöiden aikana kentät olivat suljettuina. Jotta haitta lentoliikenteelle oli mahdollisimman lyhytaikainen, olivat päällystysten aikataulut todella tiukat.

NCC:n ratkaisu

NCC toteutti työt yhdellä siirrettävällä asfalttiasemalla ja yhdellä levitysryhmällä. Tanskan NCC:ltä lainattiin erikoisleveä levitin, jonka avulla saatiin poikittaissaumojen lukumäärää vähennettyä ja aikaiseksi tasalaatuinen pinta.

Vaasan lentokentän työt tehtiin juhannusviikosta heinäkuun loppuun. Päällysteitä sinne levitettiin yhteensä noin 35 000 tonnia. Lentokoneiden seisontapaikat päällystettiin tavallista kovempaa bitumia sekä NBS-lisäainetta sisältävällä asfalttimassalla. NBS parantaa päällysteen kuormituskestävyyttä, eli tässä tapauksessa lentokoneiden renkaiden aiheuttaman pistepainon kestoa.

Vaasan lentokentän valmistuttua NCC:n asfalttiasema siirrettiin Vaasasta Kittilään, missä työt kestivät neljä viikkoa. Päällysteitä Kittilään levitettiin noin 25 000 tonnia. Siellä lentokoneille rakennettiin kaksi noin 1000 neliön seisontapaikkaa betonista.

sami_horttanainen
Horttanainen Sami

Aluejohtaja, Suuret päällystysprojektit, NCC Industry