Media
Tältä sivulta löydät lehdistötiedotteemme ja ajankohtaiset uutisemme. Löydät täältä myös kuvia ja videoita sekä linkit NCC:n somekanaviin.
Tältä sivulta löydät lehdistötiedotteemme ja ajankohtaiset uutisemme. Löydät täältä myös kuvia ja videoita sekä linkit NCC:n somekanaviin.

Liiketoiminnan siirtyminen uuden omistajan hallintaan on sujunut suunnitelmien mukaan ja liiketoiminta on nyt siirtynyt Asfalttikalliolle.
NCC on myynyt Helsingin Vallilaan nousevan toimistotalon abrdn-sijoitusyhtiön hallinnoimalle rahastolle. Fredriksberg D on Konepajan alueella sijaitsevan kehityshankkeen neljäs vaihe.
NCC on tehnyt sopimuksen Aalto-yliopiston omistaman Koy Puumiehenkuja 2:n kanssa kahden rakennuksen rakentamisesta yliopiston kampukselle Otaniemeen. Sopimuksen arvo on noin 33 miljoonaa euroa.
Aggregates Europe on Euroopan kiviainesalan kattojärjestö, jonka kestävän kehityksen kilpailussa NCC sai kunniamaininnan Environmental Best Practice -sarjassa. NCC Kielo® -ohjelmaan kuuluvassa projektissa on torjuttu kirjoverkkoperhosen lajikatoa kangasmaitikkaa suosimalla.
Espoon Kivenlahdessa ontelolaatat ja seinäelementit loksahtelevat paikoilleen. Kolmesta rakennuksesta muodostuvan Cleantech Garden I kokonaisuuden A-lohko kohoaa jo täydessä korkeudessaan, ja lohkot B, C ja D etenevät vauhdikkaasti. Ontelo- ja kuorilaattojen kannattelu hoituu vähähiilisillä DELTABEAM® Green -teräspalkeilla, joilla on tärkeä osa myös hankkeen ympäristötavoitteissa.
NCC ja Nordic Heavy Demolition edistävät kiertotaloutta rakennusalalla hyödyntämällä meno-paluukonseptia purkubetonin kierrätyksessä. Jokainen purkukohde on mahdollisuus hyödyntää arvokkaita materiaaleja tulevaisuuden rakentamisessa. Tehokas logistiikka ja kiertotalous ovat arjen kilpailuvaltteja.