NCC rakentaa kaksi uutta rakennusta Aalto-yliopiston kampukselle Espoon Otaniemeen

NCC on tehnyt sopimuksen Aalto-yliopiston omistaman Koy Puumiehenkuja 2:n kanssa kahden rakennuksen rakentamisesta yliopiston kampukselle Otaniemeen. Sopimuksen arvo on noin 33 miljoonaa euroa.

Ensimmäisestä rakennuksesta (Otakaari 2A) tulee kooltaan noin 6500 m2:n kokoinen, ja sinne sijoittuu opetus- ja tutkimustilojen lisäksi tapahtuma- ja studiokeskus. Toiseen rakennukseen (Otakaari 2B) tulee opetus- ja tutkimustiloja noin 5700 m2:n verran lähinnä Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun ja perustieteiden korkeakoulun käyttöön.

– Olemme peruskorjanneet useita kiinteistöjä Aalto-yliopistokiinteistöille menneinä vuosina ja nyt on hienoa päästä jatkamaan yhteistyötä merkittävän uudisrakennushankkeen parissa. Nyt rakennettavat kohteet asettuvat upeasti arvokkaaseen ja historialliseen miljööseen, sanoo yksikön johtaja Joonas Saikkonen.

– Näkyvälle paikalle keskelle kampusta rakentuvat kiinteistöt täydentävät hienosti kampuksen kokonaisuutta. Rakennukset tuovat valmistuttuaan yhteisömme käyttöön lisää tiloja opetukseen, tutkimukseen ja erilaisiin kohtaamisiin, sanoo Aalto-yliopistokiinteistöjen toimitusjohtaja Ville Jokela.

Rakentaminen alkaa tammikuussa 2022. Kohteen on tarkoitus valmistua kesällä 2023. Kiinteistöjen rakennuttajana toimii Aalto-yliopistokiinteistöt Oy.

Lisätietoja:
Joonas Saikkonen, yksikön johtaja, NCC, joonas.saikkonen@ncc.fi, puh. 050 433 2299
Laura Saraste-Mäkinen, mediasuhteet, NCC, laura.saraste-makinen@ncc.fi, puh. 0400 764 148

NCC on johtavia rakennusalan yrityksiä Pohjoismaissa. Hallitsemme monimutkaiset rakennusprosessit ja rakentamisen kautta vaikutamme myönteisesti asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan. Toimialaamme ovat kiinteistökehitys, rakennus- ja infrastruktuurihankkeet sekä asfaltin ja kiviainesten tuotanto. Vuonna 2020 NCC:n liikevaihto oli noin 5,1 miljardia euroa ja työntekijöitä oli 14 500. NCC:n osake on noteerattu Tukholman pörssissä.