Media

Tältä sivulta löydät lehdistötiedotteemme ja ajankohtaiset uutisemme. Löydät täältä myös kuvia ja videoita sekä linkit NCC:n somekanaviin.

Lehdistötiedotteet

NCC rakentaa Kalevanniemen liikuntahallin Naantaliin

NCC on aloittanut uuden Kalevanniemen liikuntahallin rakennustyöt Naantalissa. Hankkeen peruskivi muurattiin tänään. Halli rakennetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR) ja hanke on arvoltaan noin 8,7 miljoonaa euroa.

Matti Koskela johtamaan NCC:n uudisrakentamisen toimialaa

NCC Building Suomen uudisrakentamisen toimialan johtajana aloittaa lokakuun alussa Matti Koskela.

NCC:n rakentama Nrepin Pukkilan kortteli 88 Turussa saavutti LEED Platinum -sertifikaatin – harvinainen huippusaavutus suomalaisessa asuntorakentamisessa

Turun Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Lisäksi kohde on EU-taksonomian mukainen.

Ajankohtaista

NCC:n Helsingin kaupungin Asuntotuotannolle toteuttamille asuntokohteille neljän tähden Rakennustiedon ympäristöluokitus ensimmäisinä Suomessa

Helsingin kaupungin Asuntotuotannon (ATT) rakennuttamat ja NCC:n toteuttamat Heka Kustinpolku 7 ja As Oy Helsingin Kuriiri ovat Suomen ensimmäiset valmiit asuntokohteet, jotka ovat saavuttaneet neljän tähden tason Rakennustiedon ympäristöluokituksessa.

NCC:n joululahja tukee lasten ja nuorten oppimista

NCC jatkaa lasten ja nuorten oppimisen tukemista. Tämän vuoden joululahjoitus, 1,5 miljoonaa Ruotsin kruunua, menee neljälle pohjoismaiselle järjestölle, jotka tarjoavat lapsille ja nuorille apua oppimiseen.

Ensi kesänä valmistuva We Land -toimistotalo Helsingin Ruoholahdessa kiinnostaa nyt vuokralaisyrityksiä

Vielä rakenteilla olevan We Landin tiloja vuokrataan hyvää vauhtia Helsingin Ruoholahdessa. NCC on juuri allekirjoittanut vuokrasopimuksen muutaman tuhannen neliön tiloista.

Alastalo Merja

Viestintäjohtaja, Viestintä

050 316 5887 Lähetä viesti