Media

Tältä sivulta löydät lehdistötiedotteemme ja ajankohtaiset uutisemme. Löydät täältä myös kuvia ja videoita sekä linkit NCC:n somekanaviin.

Lehdistötiedotteet

NCC rakentaa Kalevanniemen liikuntahallin Naantaliin

NCC on aloittanut uuden Kalevanniemen liikuntahallin rakennustyöt Naantalissa. Hankkeen peruskivi muurattiin tänään. Halli rakennetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR) ja hanke on arvoltaan noin 8,7 miljoonaa euroa.

Matti Koskela johtamaan NCC:n uudisrakentamisen toimialaa

NCC Building Suomen uudisrakentamisen toimialan johtajana aloittaa lokakuun alussa Matti Koskela.

NCC:n rakentama Nrepin Pukkilan kortteli 88 Turussa saavutti LEED Platinum -sertifikaatin – harvinainen huippusaavutus suomalaisessa asuntorakentamisessa

Turun Pukkilan vanhalle tehdasalueelle kortteli 88:aan rakentunut viiden kerrostalon ja pysäköintihallin muodostama kokonaisuus on saanut LEED Platinum -ympäristösertifikaatin. Lisäksi kohde on EU-taksonomian mukainen.

NCC rakentaa A-Kruunulle kerrostalon Tampereen Hiedanrantaan

A-Kruunu rakennuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Hiedanrannan Pohjoiskortteleihin. NCC aloittaa nyt uuden kerrostalon rakentamisen A-Kruunulle Hiedanrannan Tehtaan pohjoispuolelle, uuden Kuivaamonkadun varrelle. Viisikerroksiseen taloon tulee 38 asuntoa ja asukkaiden yhteistilat. Bruttoala on noin 3000 m2.  Talo ja koko korttelia palvelevan yhteispihan ensimmäinen vaihe valmistuvat talvella 2026–27.

NCC ja Logian kehittävät yhdessä Pirkkalan Vaaksakujan logistiikkatonttia

NCC ja Logian ovat sopineet kehittävänsä yhdessä Vaaksakujalla Pirkkalassa sijaitsevaa 4,6 hehtaarin kokoista logistiikkatonttia. Alueen kaavamuutos hyväksyttiin kesällä.

Ajankohtaista

NCC tutki tyypillisen 1980-luvun päiväkotirakennuksen hiilijalanjälkeä: Korjaaminen on uudelleen rakentamista parempi vaihtoehto

NCC on jälleen tutkinut korjausrakentamisen hiilijalanjälkeä. Korjausrakentamista verrattiin uuden vastaavan rakennuksen rakentamiseen, ja lisäksi verrattiin eri korjaamisen tasoja toisiinsa viidenkymmenen vuoden elinkaarella. Uudisrakentamiseen verrattuna korjaaminen on kiistatta vähäpäästöisempi ratkaisu. Samaan johtopäätökseen päästiin, kun aiemmin tutkittiin toimistotalon konversiota ja peruskorjausta.

Peruskivi muurattiin Otaniemessä: Metallum-hanke yhdistää kulttuuriperinnön ja modernin toimitilakehityksen

Espoon Otaniemessä sijaitseva Metallum on uudis- ja korjausrakennushanke, joka yhdistää valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristön ja modernin toimitilakehityksen. Myös täydennysrakennuskohteena hanke on merkittävä.

NCC viettää Awareness dayta jo 15. vuotta peräkkäin – tapaturmaluvut laskussa

NCC:n Awareness day järjestetään kaikilla NCC:n työmailla ja toimistoissa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa. Teemapäivä on keskeinen osa NCC:n työtä vahvan ja turvallisuutta tukevan yrityskulttuurin luomiseksi. Tänä vuonna painopiste on riskikäyttäytymisessä.

Alastalo Merja

Viestintäjohtaja, Viestintä

050 316 5887 Lähetä viesti