Ajankohtaisia uutisia NCC:ltä

Rakennustyömaa päiväkodin naapurissa

Liikenne Katajanokan kapeilla kaduilla on lisääntynyt merkittävästi, kun alueella on käynnistynyt useita rakennustyömaita. Yksi niistä on NCC:n Merikasarmin perusparannushanke. Raskaan liikenteen ja alueen asukkaiden yhteiselo vaatii kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea tarkkaavaisuutta liikenteessä.

Työmaan pöly hallintaan robotin avulla

Rakennustyömailla on tärkeää, että pölyä poistetaan jatkuvasti rakentamisen eri vaiheissa. Tästä kertyy huomattava määrä työtunteja. Siivoustyö olisi osittain automatisoitavissa, mutta markkinoilla ei toistaiseksi ole työmaaolosuhteissa toimivia keskikokoluokan siivousrobotteja. Tästä tarpeesta Ympäristöministeriön tukemassa KIRA-digi-hankkeessa ryhdyttiin kehittämään siivousrobotin prototyyppiä rakennustyömaille.

Nimityksiä NCC Buildingin Suomen johdossa

Building Suomeen perustetaan uusi Erikoisprojektien toimiala.

Syvälahden monitoimitalolle Turun hyvän rakentamisen palkinto 2018

Turun kaupunkikuvatyöryhmä on myöntänyt vuoden 2018 hyvän rakentamisen palkinnon Syvälahden monitoimitalolle. Palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa.