Viikkotiedote21/2018

Maanrakennus jatkuu...

Paaluttamisen osalta olemme siirtyneet eteenpäin siten että kohta noin puolet paaluista on lyöty maahan. Paalutus on tavoite saada maahan kesäkuun puoleen väliin mennessä.

Samalla olemme tehneet kunnallisteknisiä liittymiä Hatanpään valtatien vieressä olevan pyörätien pohjalla, jolloin pyörätie on valitettavasti pitänyt sulkea kokonaan työmaamme puolelta katua. Pyrimme ensi viikon keskiviikkoon mennessä palauttamaan kevyen liikenteen kavennetulle osuudelle myös työmaamme puolella.

Työturvallisuus:

Varsinaisia TR-mittauksia emme ole vielä työmaalla aloittaneet, siitä huolimatta edellytämme vierailijoilta ja yhteistyökumppaneiltamme suojaimien järjestelmällistä käyttöä työmaa-alueella.

Tulevaa:

Aloitamme ensi viikolla Ruukinpatruunan kiinteistön pohjoispäädyssä pienen purkutyön aiemmin tehtyjen rakenteiden osalta. Työssä tehdään mm. timanttisahausta ja piikkaustyötä, joka saattaa aiheuttaa talon päädyn asukkaille ylimääräisiä runkoääniä. Päivittäinen työaika 7-16, pyrimme ajoittamaan haittaa aiheuttavia työvaiheita päiväsaikaan häiriön minimoimiseksi. Työ kestää arviolta 1,5 viikkoa.

Aurinkoista viikonloppua toivotellen:

 

Aleksi Setälä

työmaainsinööri