Viikkotiedote 43/2018

Rajatorpan uuden koulun viikkotiedote 29.10.2018

Työmaan kuulumiset

Perustustöiden valmistuminen lähenee jo loppuaan. Maarakentaja jatkaa vielä täyttötöitä ja valmistelee mm. elementtiasennukseen tarvittavia reittejä työmaalla. Elementtiasennus on tarkoitus käynnistää ensi viikolla, eli työmaalle ilmestyy myös seuraavaksi nosturi. Elementtiasennuksen aloitus tarkoittaa myös esimerkiksi sitä, että elementtirekkoja alkaa liikkumaan työmaalle päin. Rekat ajavat työmaalle Vapaalankujaa pitkin.

työmaa

lapset

taide

Kuluneella viikolla Rajatorpan koulun oppilaat pääsivät myös vihdoin aloittamaan työmaa-aidan maalaukseen liittyvän taideprojektin. Projekti toteutetaan osallistavalla suunnittelulla ja toteutuksella yhdessä katutaiteilija Maikki Rantalan kanssa, ja taidetyöpajoja järjestetään oppilaille pitkin syksyä.