Viikkotiedote 24/2019

Työmaan kuulumiset

Tällä viikolla työmaalla alkoi vanhan osan teräsrunkorakennetyöt sekä vesikaton puutyöt. Puretun puurakenteisen välipojan tilalle rakennetaan uusi teräsrakenteinen välipohja, jonka päälle tulee uudet ilmanvaihtokoneet. Palkkien ujuttaminen huputuksen ja vanhan katon läpi omalle paikalleen oli melkoinen haaste, mutta siinäkin onnistuttiin ilman vahinkoja. Museon sisällä hissikuilun muuraus valmistui 2.kerroksessa ja etenee tulevalla viikolla kolmanteen kerrokseen.

palkin-asennus

Uudispuoli etenee tasaiseen tahtiin. Kellarin seiniä valetaan viikoittain sekä täytetään anturoiden välejä. Viikon päätteeksi valmistui betonirungon olennaisin osa, eli puhdasvaluseinän malli. Betonirunko koostuu näyttelytilojen osalta paljolti puhtaasta betonipinnasta, joka käsitellään pelkästään pölynsidonta-aineilla, joten pinnan on oltava erittäin siisti.

puhdasvaluseinän-valu

Juhannusviikolla vanhalla puolella asennetaan ilmanvaihtokonehuoneen lattiaksi liittolaatta sekä aloitetaan sisäpuoliset sepelitäytöt. Uudispuolella kellarin seinät valmistunevat isoksi osaksi tulevalla viikolla, jonka jälkeen päästään aloittamaan kellarin holvin muottityöt.