Viikkotiedote 11/2019

Työmaan kuulumiset

Tällä viikolla aloitimme vanhan osan julkisivun rappauksen purkua sekä vesikaton purkua varten sääsuojatelineiden pystytyksen. Sääsuojan alla peltikatto lähtee kokonaan pois sekä ullakolle rakennetaan uusi tekninen tila ilmanvaihtokoneita varten. Rappauksen purku ja uusiminen on pitkä prosessi ja telineet seisovat työmaalla viisi – kuusi kuukautta.

js-telineet

Museon sisälle tehtiin telineet alkuperäisen tikkurappauksen purkua varten. Tikkurappaus on nykyään harvinaista ja yleensä ne pyritään säilyttämään, mutta museossa kahdesta tilasta löytyneet tikkurappauksen ovat jo niin huonossa kunnossa, ettei niitä kannata säästää, sitä kuitenkin jää vielä museojohtajan huoneen kattoon. Tikkurappauksessa kattoon on asennettu puurimoja, mistä rappaus roikkuu.
porrashuone-telineet

tikkurappaus

Tulevalla viikolla porataan, juotetaan ja jännitetään kallioankkureita. Vanhan osan sääsuojan telineet valmistuvat kattoristikoita lukuun ottamatta, jotka kasataan maassa ja nostetaan paikoilleen viikon 13 alussa. Sisällä purkutyöt etenevät 2.kerroksen pintalattioiden purulla.