”Ensivaikutelma ratkaisee”, Aitio Business Park, Helsinki, Ruskeasuo

Taplow Finland löysi toiveidensa ja tarpeidensa mukaiset toimitilat näköalapaikalta. Kuudennesta kerroksesta näkee kattojen yli pitkälle.

Aitio Business Parkin aula on kotoisan kutsuva takkatulineen, taljoineen ja tyylikkäine kalusteineen. Vaativiin johdon ja keskijohdon rekrytointeihin sekä henkilöarviointeihin erikoistuneen Taplow Finlandin tiloissa kotoisuus jatkuu. Raikkaasti sisustetut tilat vetävät puoleensa.

Vanhat tilan Helsingin ydinkeskustassa Bulevardilla olivat käyneet hieman epäkäytännöllisiksi ja vuokrasopimus umpeutumassa. Oli luonteva aika lähteä etsimään uusia ja entistä toimivampia sekä tehokkaampia toimitiloja,
toimitusjohtaja Ulla Martola kertoo.

Ajatuksille siivet

Toimitilahaku käynnistettiin tammikuussa 2013. Harkinnassa oli muutama vaihtoehto eri puolilta pääkaupunkiseutua. Kuuden henkilön organisaatiossa käytiin vaihtoehtoja läpi ja päädyttiin yhteistuumin Aitio Business Parkiin.

”Liikumme päivän aikana paljon asiakkaiden luona, joten hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan ja riittävät pysäköintitilat nousivat yhdeksi valintakriteeriksi. Olimme liikkeellä ajoissa, joten pääsimme myös vaikuttamaan toimitilojemme sisustusratkaisuihin omien toiveidemme ja tarpeidemme mukaan”, Martola sanoo.

Koska Taplow Finlandissa käy rekrytoitavia kandidaatteja haastatteluissa, toimitiloihin haluttiin äänieristettyjä neuvottelutiloja. Oman väen toimistotilat jäävät kätevästi omaan rauhaansa ja välitilassa on viihtyisä kahvipiste.

Isoista ikkunoista tulvii valoa ja näkymät ovat hulppeat. ”Maisema antaa ajatuksille tilaa lentää”, Martola hymyilee.

Modernisti edukseen

Heinäkuussa 2013 Aitioon muuttaneen yrityksen väki on tyytyväinen Business Parkin palveluihin. Tilojen toimivuutta jaksetaan ihastella edelleen liki päivittäin.

”NCC ymmärsi tarpeemme erittäin hyvin. Kaikki toiveemme otettiin huomioon asiakaslähtöisesti ja joustavasti. Saimme tehdä tiloistamme juuri sellaiset kuin halusimme. Muuntuvat tilat mahdollistavat myös tulevan kasvun”, Martola kiittää.

"Tänne on ilo tulla ja täällä on ilo ottaa vastaan niin asiakkaat kuin haastateltavat. Ensivaikutelma on tärkeä. Näissä tiloissa erotumme modernisti eduksemme."