Räätälöity toimitilaratkaisu liiketoimintanne tueksi

Kehitämme ja rakennamme toimitilaratkaisuja kaikenlaisiin tilatarpeisiin. Olemme luotettava yhteistyökumppani sekä kiinteistösijoittajille, rakennuttajille että toimitiloja tarvitseville yrityksille.

Mikäli vapaista toimitiloistamme ei löydy juuri toiveidenne mukaisia ratkaisuja, NCC rakentaa uudet tilat yhdessä asiakkaan kanssa suunnitellen. Toteutamme räätälöidyt toimitilat joko suoraan asiakkaalle tai hankimme kohteelle sijoittajan, jolloin asiakas pääsee vuokralaiseksi itselleen suunniteltuihin tiloihin. Suunnittelussa ja toteutuksessa huomioimme aina tiloihin sijoittuvien yritysten toiminnan erityispiirteet. Rakentamamme kiinteistöt ovat turvallisia sijoituskohteita.

Apunanne toimitilahankkeen alusta alkaen

Hankkeen kartoitusvaiheessa istumme yhdessä saman pöydän ääreen ja määrittelemme toiminnan kannalta keskeiset ominaisuudet. Tunnemme toimitilamarkkinan ja sen mahdollisuudet. Sen pohjalta haemme asiakkaan liiketoiminnan huomioiden vaihtoehtoisia sijainteja ja ratkaisuja, joilla päästään yhdessä määriteltyyn lopputulokseen. NCC:n kokenut ja moniosaava hankekehitystiimi tuottaa päätöksenteon tueksi tarvittavia tietoja esimerkiksi eri vaihtoehtojen elinkaari- ja investointikustannuksista.

Käynnistetään hanke jo nyt

Kaavoitus ja muut maankäyttöön liittyvät asiat saattavat joissain tapauksissa viedä vuosiakin. Kannattaa siis olla yhteydessä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, vaikka tarve uusille tiloille olisikin vasta muutaman vuoden päässä.