-
Varistonniityn päiväkodin sisäilmakorjaukset, Vantaa
NCC on ollut mukana useiden Vantaan päiväkotien ja koulujen päivittämisessä nykyajan opetustarpeiden mukaisiksi. Aiemmilta vuosikymmeniltä tuttujen ryhmätilojen ja luokkatilojen tilalle tehdään yhä enemmän monikäyttöisiä tiloja. Samaan aikaan ahkerassa käytössä vuosikausia olleita rakennuksia on ylläpidettävä. Vantaan Varistonniityn päiväkoti on esimerkki pitkäikäisen kiinteistön korjaamisesta ja ylläpitämisestä, jotta tilojen käyttö voisi jatkua myös tulevina vuosina
-
Pitkäaikaista korjausrakentamisen kumppanuutta Vantaalla
NCC on toiminut Vantaan kaupungin pienten ja keskisuurten korjausrakennushankkeiden yhteistyökumppanina vuodesta 2013 lähtien. Yhteistyö jatkuu edelleen.
-
Helsingin yliopiston monipuoliset tilat vaativat osaavan korjausurakoitsijan
Olemme toimineet Helsingin yliopiston rakennusten korjaus- ja muutostöissä puitejärjestelyn ja erilliskohteiden urakoitsijana jo yli kymmenen vuotta. Esimerkiksi työtekniikan, entisöintitarpeiden, käyttäjäturvallisuuden ja laitostoimintojen takia osa tiloista asettaa korjaustöille erittäin korkeat vaatimukset.
-
Pitkäaikainen kokemus erityisryhmien kiinteistöjen korjauksesta ja ylläpidosta
Olemme toimineet puitesopimuksin Uudenmaan Vammaispalveluiden (UVP) kiinteistöjen urakoitsijana jo yli viisitoista vuotta. Kunnostustöiden aikana asunnot ja päivätoiminnan tilat ovat käytössä, mikä asettaa erityistarpeita turvallisuuden huomioimiseen. Positiiviset kokemukset kiinteistöjen ylläpidosta ovat siivittäneet yhteistyötä UVP:n kanssa.
-
Rantaroustin koulu, Tyrnävä
Rantaroustin koulun uudisrakennus toteutettiin Tyrnävän kirkonkylään lähelle muita kunnan keskeisiä palveluja. Vuonna 2017 valmistuneen koulun suunnittelussa on huomioitu uuden opetussuunnitelman vaatimukset. NCC on sitoutunut koulun ylläpitoon ja kiinteistön huoltoon 20 vuodeksi.
-
Helsingin Itämerenkadun toimistotilojen muutoskorjaukset
Ruoholahdessa uudistettiin 1990-luvulla valmistuneen kiinteistön toimitilat useiden käyttäjien tarpeisiin. Tilat omistaa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Tilamuutoksia tehtiin neljään kerrokseen kahdessa vaiheessa.
