Viikkotiedote 27/2020

Työmaan kuulumiset

Museon työmaalla kesä menee vauhdilla eteenpäin ja jälleen on pari viikkoa vierähtänyt kuin siivillä. Vanhalla osalla alkaa pinnat olla valmiit ja viimeiset työt, eli loppusiivoukset sekä suojeltujen tilojen restaurointimaalarin työt siintävät jo silmissä. Valokuitukaapien hitsausten valmistuttua näyttelytiloissa alkaa niissä vika- ja puutelistojen kiertämiset sekä viimeiset maalauskorjaukset.

saneri-03072020

Vanhalla osalla konservaattorin töihin kuuluvan entisen ulko-oven kunnostus alkaa myöskin olla loppusuoralla. Ovesta poistettiin vanhat lakat (vasen kuva lakan poiston jälkeen) sekä kunnostetaan ulkopuolen metalliosat. Tähän mennessä ulkopuolelle on laitettu kuusi kerrosta lakkaa, eikä tämäkään vielä ole viimeinen kerros. Viimeiset kerrokset tehdään hieman himmeämmällä lakalla, jottei pinta peilaisi niin paljoa.

pääovi-ennen-ja-jälkeen

Uudisosalla työt ovat edenneet kolmannen kerroksen toimistotiloissa viimeisiin pintatöihin ja ovien asennuksiin. Seuraavana on vuorossa kaapelikourujen asennukset ja listoitukset, jonka jälkeen tilat jäävät odottamaan talotekniikan koekäyttöjä sekä mittauksia ja säätöjä. Kahvilasiivessä sisäpuolen tiilimuuraus sai päälleen slammauksen, joka vielä maalataan tulevalla viikolla, jonka jälkeen alkaa katon panelointi. Paneeleina käytetään palonsuojattua metsälehmusta, joka on saatu viereisestä Snellmanin puistosta kaadetuista metsälehmuksista.

toimiston-ovet-ja-slammaus

Muita tulevalla viikolla alkavia uusia työvaiheita ovat tukimuurien sekä uudisosan kuorielementtien graniittiverhoukset sekä uudisosan 1. kerroksen alakattojen ummistus.