Valtion teiden päällystysurakka Etelä-Suomessa

NCC vastasi eteläisen Suomen valtion teiden päällystysurakasta yhteensä 40 kohteessa Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. Työhön kuului vilkkaasti liikennöityjen tieosuuksien päällystystöitä ja runsaasti öiseen aikaan tehtäviä töitä.

Vilkasliikenteinen tiestö ja paljon yötöitä

Eteläisen Suomen tiestö on erittäin vilkkaasti liikennöityä asettaen lisähaastetta päällystystyölle. Kyseisessä urakassa tilaaja oli asettanut lähtökohtaisesti yötöiden tarpeen, jolloin päällystystyöt voidaan tehdä mahdollisimman vähällä haitalla liikenteelle. 

Laadukas toteutus ja nolla tapaturmaa

Päällystysurakan yhteensä 40 kohdetta sijaitsivat Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen alueella. Urakasta yli puolet tehtiin yötöinä tilaajan kanssa sovitun mukaisesti, esimerkkinä urakkaan kuuluneet 12 ramppia. Työhön kuului myös mm. Kehä III:n kohteita sekä valtateiden 1, 3, 4 ja 7 ulosmenotiet. 

Nastolan ABC-aseman läheisyydessä sijaitsevat kaksi kiertoliittymää päällystettiin NCC Viaco Roundtop -erikoispäällysteellä, joka on suunniteltu erityisesti vilkasliikenteisiin kiertoliittymiin. NCC Viaco Roundtop on tavallista asfalttipäällystettä kestävämpi ja rengasmelua vaimentava. Sen karkea pinta parantaa renkaan pitoa samalla kun pinnan avoimuus vähentää oleellisesti sadekelin vesiliirron riskiä parantaen samalla ajoturvallisuutta. 

Poikkeusliikennejärjestelyissä käytettiin yksiajorataisilla osuuksilla saattoautoa. Työmaa toteutti menestyksekkäästi NCC:n turvallisuusmääräyksiä koko päällystystyökauden ajan päästen nollan tapaturman tavoitteeseen. 




Luume Olli-Pekka

Projektipäällikkö, Suuret päällystysprojektit, NCC Industry