NCC Oulun uuden yliopistosairaalan toisen vaiheen rakentajaksi

Oulun uuden yliopistollisen sairaalan toisen vaiheen, C-talon, päätoteuttajaksi on valittu NCC. OYS 2030-ohjelman toisessa vaiheessa Kontinkankaan sairaalakampukselle rakennetaan lisää tilaa muun muassa avohoidolle, opetukselle ja koulutukselle. NCC rakentaa parhaillaan ensimmäisen vaiheen A-rakennusta.



Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus päätti asiasta 21.9. kokouksessaan. Toisessa vaiheessa uuteen yliopistosairaalaan rakennetaan lisää tilaa esimerkiksi avohoidolle, laboratoriolle, kuvantamiselle sekä vuodeosastoille. Lisäksi rakennetaan opetuksen ja koulutuksen vaatimia tiloja. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Kai Pajalan mukaan nyt rakennettava C-talo tukee uudistamisohjelman mukaisesti A- ja B-rakennusten toimintoja.

- Kyseessä on tärkeä ja mittava päätös – C-talo tulee olemaan noin kolmanneksen uudistamisohjelman kokonaisuudesta, Pajala kertoo.

- NCC on ollut mukana kehittämässä hanketta vuodesta 2016 ja rakentaa parhaillaan OYS 2030 -ohjelman A-rakennusta. Harjoitusta on siis saatu jo tästä mittavasta hankkeesta, jota lähdemme ilolla kehittämään eteenpäin ja jatkamaan hyvää allianssiyhteistyötä, sanoo NCC:n toimialajohtaja Frej Weurlander.

Allianssimallilla toteutettava C-talo rakennetaan vaiheittain

C-talo rakennetaan kahdessa vaiheessa, ja vanhaa rakennuskantaa puretaan vähitellen uudisrakentamisen alta. C-talon ensimmäiset osat nousevat vuosien 2021-2024 aikana sairaalan nykyisen keskuspesulan paikalle. Kun uuden sairaalan A- ja B-rakennukset sekä C-talon ensimmäiset osat saadaan käyttöön, päästään urakkaa jatkamaan C-talon toisen vaiheen osalta. Kokonaisuudessaan toisen vaiheen rakennukset saadaan käyttöön 2020-luvun loppuun mennessä.

Hanke toteutetaan allianssimallilla. Seuraavaksi edessä on C-talon ensimmäisen vaiheen kehitysvaihe, jonka aikana osapuolet laativat suunnitelman hankkeen toteutuksesta. 

- Kehitysvaiheen aikana kehitämme ratkaisuja, joilla voimme yhdessä toteuttaa hankkeen kustannustehokkaasti, asetetun tavoitebudjetin sekä toiminnan asettamien vaatimusten mukaisesti, ohjelmajohtaja Kari-Pekka Tampio kertoo. 

Toteutussuunnitelma etenee päätöksentekoon alkuvuodesta 2021. 

- Toteutusvaiheeseen siirrytään, kun hankkeen osapuolet voivat yhdessä sitoutua hankkeelle asetettuihin teknisiin ja toiminnallisiin vaatimuksiin, tavoitebudjettiin sekä aikatauluun, Tampio toteaa. 

Ennen toteutusvaiheeseen siirtymistä hankkeelle tarvitaan rajoittamislainsäädännönmukainen poikkeamislupa STM:ltä. Lisäksi hankesuunnitelmalle tarvitaan sairaanhoitopiirin valtuuston hyväksyntä. Päätöksen hankkeen toteuttamisesta tekee sairaanhoitopiirin hallitus.

 

Lisätietoja:
Frej Weurlander, toimialajohtaja, NCC, puh. puh. puh.050 320 3917, frej.weurlander@ncc.fi

Kari-Pekka Tampio, Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -ohjelmajohtaja, puh. 040 151 4005

Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, puh. 050 305 4718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi

OYS 2030 -ohjelman A-allianssin työmaan edistymistä voi seurata työmaasivujen kautta: https://www.ncc.fi/projektit/oys-2030-oulu2/

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2019 oli noin 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 15 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.