Taidelukio Lumit rakentuu hyvässä hengessä

Kuopion ydinkeskustaan nouseva taidelukio Lumit ei ole mikä tahansa uusi rakennus. Se on hanke, joita ei tilaajalle tai urakoitsijalle joka päivä tipahda käsiin. Lumit osuu suoraan kaupungin sykkivään sydämeen.

Lokakuussa 2020 käynnistynyt rakennushanke on huhtikuussa 2021 vaiheessa, jossa seinät nousevat ja torikahveista nauttivilla kuopiolaisilla riittää ihmeteltävää. Kirkkokadulle rakentuvan taidelukio Lumitin on määrä valmistua kesällä 2022 syksyllä alkavaa lukukautta varten.

Noin 27 miljoonan euron investointi on Kuopiossa mittava, yksi suurimmista kautta aikojen. Lumit tuo kaupunkiin tilat 600 oppilaalle ja noin 50 työntekijälle, teatteri-, liikunta-, tanssi, bändi- ja luokkatiloja, aulanäyttämöitä sekä yhteiskäyttötiloja naapurissa sijaitsevan Kuopion Musiikkikeskuksen kanssa.

Nyt ollaan isolla työmaalla

Perusteellista ennakkosuunnittelua vaatinut hanke on ollut suunnitteilla vuodesta 2015. NCC toimii jaetun urakan pääurakoitsijana ja tilaajana Kuopion Tilapalvelut.

– On hienoa päästä toteuttamaan näyttävää uutta lukiota kaupungin ydinkeskustaan. Vastaavia kohteita ei joka päivä vastaan tule. Nyt ollaan isolla työmaalla, rakennuttaja Hilkka Laakso Kuopion Tilapalveluista ja NCC:n työpäällikkö Tatu Huttunen sanovat.

– Taidelukio Lumit näyttää ruutukaavassa suhteellisen yksinkertaiselta suorakaiteelta, mutta lähempi tarkastelu kertoo jotain muuta. Koulurakennuksessa on paljon erikoistiloja, kuten Black Box -teatteri, jonka kaltaisia korkean profiilin tiloja ei ole Suomessa montaa tehty, Huttunen sanoo.

– Erikoistilat vaativat erikoisratkaisuja muun muassa akustiikkaan, äänitekniikkaan ja näyttämötekniikkaan liittyen. Näyttämötila ja liikuntasali ovat koulurakennukseksikin poikkeuksellisen mittavat, Laakso lisää.

Iso tila, järeät ratkaisut

Rakennuksen tilojen muoto ja pintarakenteet ovat monimuotoiset ja ainutlaatuiset, joten tilasta tilaan toistoa on vähän. Monimuotoisuus haastaa toteutuksen korkeine ja aukeine tiloineen, joissa rakentaminen tapahtuu pitkälti nostimilta.

– Tämä vaatii kantavien rakenteiden suunnittelulta ja toteutukselta paljon jo rakennekuormien siirtoa ajatellen. Iso tila merkitsee käytännössä sitä, että kaikki on vähän järeämpää, kuten suurempia palkkeja ja laattoja, enemmän rautaa ja jäykempiä liitoksia, Huttunen kuvailee.

– Oman lisämausteensa kantavan rungon osalle tuo rakennuksen seuraamusluokka 3, mikä edellyttää rakenteilta suuren riskin sattuessa suurempaa luotettavuutta. Kaikki on kuitenkin sujunut hyvin, sillä tässä hankkeessa suunnittelu oli tehty poikkeuksellisen huolellisesti jo kilpailutusvaiheeseen lähdettäessä.

Työmaalla kaikki hyvin

Hyvästä suunnittelusta huolimatta yllätyksiltä ei ole täysin vältytty. Suurimman yllätyksen on toistaiseksi tuottanut odottamattoman haastava talvi. Lunta oli tontilla parhaimmillaan jopa 80 senttiä ja yli 15 pakkasasteen päiviäkin riitti, mikä pisti odottamaan.

– Kun vauhtiin päästiin, kaikki on sujunut hyvin. Positiivisiin yllätyksiin kuuluu esimerkiksi se, miten hyvin kauha upposi maahan syksyllä töitä aloittaessa. Maarakentajat saivat pistää heti ison vaihteen päälle, Huttunen kertoo.

Kuopion Tilapalveluissa arvostetaan hyvää yhteistyötä ja pääurakoitsijan kokemusta. Tilaajan näkökulmasta työmaalla on kaikki hyvin.

– Kun on osaamista, tilaajan ja toteuttajan yhteistyö sujuu ja yhteiset päätökset tehdään aina yhdessä hyvässä hengessä hankkeen hyväksi. NCC on ottanut homman haltuunsa, joten kaikki etenee suunnitelmien mukaan ja aikataulussaan, Laakso toteaa.

Toimivaa ja avointa yhteistyötä

Taidelukio Lumit edellyttää Huttusen mukaan kokonaisvaltaista projektinhallintaa, tiukkaa teknistä osaamista ja mallinnusohjelmien hallintaa. Aikataulusuunnittelu ja aikataulujen ohjaaminen on peruskohteisiin verrattuna korostuneemmassa asemassa.

– Aliurakoitsijoita on näin kevään korvalla liki 40, mutta määrä kasvaa jatkossa roimasti. Laatua tehdään ja kerralla kuntoon, jotta omasta tekemisestä voi olla ylpeä, Huttunen tuumii.

– NCC:n kanssa yhteistyö on ollut rakentamisen valmisteluvaiheesta alkaen erittäin toimivaa ja avointa. Selkeät roolit sekä asiansa osaava vastuuntuntoinen, aktiivinen ja palveluhenkinen henkilöstö vahvistavat luottamusta hankkeen onnistuneeseen läpivientiin, Laakso kiittää.

Kestäviä ratkaisuja ja kierrätystä

Taidelukio Lumit on suunniteltu kestämään vuosikymmeniä. Kestävän kehityksen ratkaisuja edustavat talotekniset ratkaisut: energiatehokkaat järjestelmävalinnat, älykäs ilmanvaihtojärjestelmä, kaukokylmä, aurinkopaneelit ja kattosäteilijät.

– Rakennus toteutetaan kierrätettävistä materiaaleista, muun muassa betonista, kivestä ja tiilestä, ja elementit tulevat pääosin lähialueelta. Kestävää kehitystä edustaa sekin, että Lumit sijaitsee keskellä kaupunkia, johon on helppo tulla julkisilla liikennevälineillä, Laakso toteaa.

– Työmaalla ovat käytössä NCC:n linjauksen mukaiset tavoitteet, kuten jätteiden 70-prosenttinen kierrätysaste. Lajittelu toteutetaan mahdollisimman pitkälti työpisteissä ajatuksella, kun teet, lajittelet, Huttunen lisää.