NCC on solminut puitesopimuksen LähiTapiolan kanssa Lahden sote-keskuksen korjaus- ja tilamuutostöistä
Puitesopimuksen kautta LähiTapiola voi tilata NCC:ltä omistamaansa Lahden sote-keskukseen tarvittavia korjaus- ja muutostöitä. Kiinteistön päävuokralainen on Päijät-Hämeen hyvinvointialue, jonka tarpeisiin kiinteistössä tehdään vuokranantajan toteutusvastuulla olevia muutostöitä. Muutostöitä tehdään myös kiinteistössä toisena vuokralaisena toimivalle Lahden kaupungin nuorisotoimelle, jonka tilat sijaitsevat Saimaankadun varrella olevassa rakennusosassa. Muutostöillä LähiTapiola kehittää kohdetta vastaamaan paremmin nykyajan sote-keskuksen tarpeita.
– Puitesopimus LähiTapiolan kanssa on ketterä ja osapuolille avoin järjestely tällaisessa hankkeessa, jossa vuokranantaja toteuttaa muutos- ja korjaustöitä vaiheittain käyttäjälähtöisesti vastaamaan muuttuviin tilatarpeisiin. Kumppanuussopimus helpottaa ja nopeuttaa käytännön toimintaa rakentajan ja kiinteistönomistajan välillä sekä varmistaa ennustettavan ja mahdollisimman häiriöttömän toteutuksen käyttäjien kannalta, NCC:n korjausrakentamisen toimialajohtaja Jarkko Heinonen sanoo.
Tärkeimmät sopimusperiaatteet on puitesopimuksessa valmiiksi sovittu, jolloin osahankkeiden valmistelu ja toteutus voidaan käynnistää nopeasti tarpeen mukaisesti. Työt sovitaan kuitenkin aina erikseen vaihekohtaisesti.
Kiinteistössä on jo muokattu kotiin vietävien palveluiden tiloja ja suunnitteilla on sosiaalitilojen korjausta ja toiminnallisia muutoksia. Myöhemmin on tulossa myös tilamuutoksia nuorisopalveluille ja suun terveydenhuollolle sekä piha-alueelle. Kiinteistön korjaus- ja muutostyöt kestävät arviolta vuoteen 2028 asti.
NCC vastaa puitesopimuksen mukaisesti myös suunnittelusta. Suunnittelu tehdään tiiviissä yhteistyössä käyttäjien, suunnittelijoiden ja kiinteistönomistajan kanssa vaiheittain. Pää- ja arkkitehtisuunnittelija on Sweco. Lisäksi hankkeessa on mukana muita erikoissuunnittelijoita, joista osa on paikallisia suunnittelutoimistoja. Myös rakennustöitä on jo ollut toteuttamassa useita paikallisia toimijoita.
Vaiheittaisten korjaus- ja muutostöiden ansiosta kiinteistö on muilta osin käytössä korjaustöiden aikana. NCC pyrkii minimoimaan rakennusaikaiset häiriöt tilojen käyttäjille toimimalla heidän kanssaan tiiviissä yhteistyössä ja tiedottamaan työmaan etenemisestä.
Lahden sote-keskuksen korjaus- ja muutostöitä voi seurata projektin nettisivulta.
NCC on peruskorjannut Lahden sote-keskuksen rakennusta aiemmin, kun silloista kaupunginsairaalaa muutettiin pääterveysasemaksi vuonna 2016–2017. Pääterveysasema muutettiin Lahden sote-keskukseksi vuonna 2021.
NCC korjausrakentajana
NCC:n korjausrakentamisen osaamisesta ja kokemuksesta on paljon hyötyä, kun teemme yhteistyötä tilaajan ja suunnittelijoiden kanssa parhaan lopputuloksen löytämiseksi.
Lue lisää korjausrakentamisen osaamisestamme