Viikkotiedote 15/2026
Uuteen, pinta-alaltaan noin 7 000 neliömetrin koulurakennukseen tulee monipuoliset tilat vuosiluokille 1–6 sekä esiopetukselle. Lisäksi kouluun tulee tilat valmistavalle opetukselle ja erityisopetukselle. Yhteensä tilat mitoitetaan noin 520 lapselle.
Työmaan kuulumisia
Työmaalla on tällä viikolla aloitettu raskaspurkutyöt. Purkutyöt on aloitettu tulevan uuden kirjasto- ja nuoritilarakennuksen puolelta. Kokonaisuudessaan purkutyöt jatkuvat arviolta toukokuun loppuun.

Kuva 1 raskaspurkutyöt aloitettu.
Kaikki purkutyössä syntyvät jätteet lajitellaan syntypaikalla. Kaikki materiaali pyritään kierrättämään, ja hyötykäyttöön menevä osuus on jopa 98% purkujätteestä. Uusiokäyttöön toimitetaan muun muassa osa liimapuupalkeista. Uusiokäyttö pidentää materiaalin elinikää sekä vähentää jätettä.

Kuva 2 purkutöistä
Uuden koulurakennuksen lämmitysmuotona tulee olemaan kaukolämmön ja maalämmön yhdistelmä. Tällä viikolla tontille on porattu maalämpökaivo, jolle tehdään TRT-mittaus. TRT-mittauksella määritetään maalämpökentän kannalta oleelliset kallion termiset ominaisuudet, ja testin tuloksia käytetään hyväksi maalämpökentän mitoituksessa.
Maalämmön varsinaiset poraustyöt aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.

Kuva 3 Maalämpökaivon poraustyö käynnissä.
Porvoon kaupungin tiedotteet Gammelbackan alueesta pääset lukemaan alla olevasta linkistä:
Hyvää alkanutta kevättä
terveisin,
NCC
