Viikkotiedote vk 42/2025
Rakennamme Espoon Kivenlahteen Kiviruukin alueelle Cleantech Garden -nimisen koulu- ja toimitilarakennuksen. Rakennus muodostuu kolmesta eri lohkosta, joista korkeimmassa on seitsemän kerrosta. Rakennuksen suurin vuokralainen tulee olemaan Espoon kaupunki, jonka käyttöön on varattu yli 10 000 neliömetriä tilaa uudelle yli tuhannen opiskelijan Kiviruukin lukiolle. Toinen iso vuokralainen on Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Toimitilarakennuksen lisäksi rakennamme kaksi kerrosta parkkitilaa kohteen välittömään läheisyyteen. Kohde valmistuu kevään 2027 aikana.
Rapsakan syysviikon ratoksi saatiin työmaan vierailevaksi tähdeksi stabilointikone. Tämä komistus ei ole aivan jokapäiväinen näky työmailla, joten ei ihme, että yhden jos toisenkin työmaan ohi lenkkeilleen on pitänyt hetkeksi pysähtyä sitä ihmettelemään.
Stabilointikoneen tehtävänä on stabiloida rakennuksen ulkopuolen maamassoja kairaamalla 600 mm paksuisia pilareita maahan. Pilarit muodostuvat maassa olevasta maa-aineksesta ja koneen maahan syöttämästä kalkki-sementtiseoksesta, sekä tarvittaessa myös muista sideaineista. Ja mikä parasta, stabilointikoneen perävaunua, jossa seokset matkaavat, kutsutaan tietenkin possuksi.


Käynnissä olevat työvaiheet
A-lohko
A-lohkolla jatketaan edelleen tuttujen työvaiheiden parissa. Kellarikerroksessa väliseinämuurauksen osalta loppu jo häämöttää. Ykköskerroksessa puuhailevat putkarit lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien parissa ja kakkoskerros on kipsiväliseinäasentajan valtakuntaa. Kakkos- ja kolmoskerroksissa on hiottu betonilattioiden pinnat auki ja kolmoskerroksessa on aloitettu tekniikkakuilun väliseinätyöt.
Neljännen kerroksen pintabetonilattiavalu saatiin tehtyä torstaina ja samaisen työvaiheen valmistelevat työt ovat siirtyneet viidenteen kerrokseen. Elementtiasennus ja väliseinämuuraus ovat kivunneet rakennuksen huipulle iv-konehuoneeseen nauttimaan merimaisemista ja huipulla puhaltavasta tuulenvireestä.









B-lohko
Elämä B-lohkolla alkaa olla jo miltei yhtä tapahtumarikasta, kuin A-lohkolla. Elementtiasennus porskuttaa sujuvasti eteenpäin ja loppuviikosta päästiin valamaan lohkon ensimmäiset juurivalut, eli valettiin elementin alaosaan jäävät raot umpeen. Elementtiasennuksen vanavedessä on alkanut myös sokkeleiden eristys.

C-lohko
C-lohkolla on takana varsin hiljainen viikko.
D-lohko
D-lohko, kuten viime viikolla ennustettiin, pääsi vaipumaan takaisin talviunille.
Ulkopuoliset työt
B-lohkolla on tehty stabilointia ja perusvesipumppaamon asennus. A-lohkolla on purettu viime viikolla valetun sokkelin muotit väestönsuojan päältä.



Valmistuneet työvaiheet
A-lohkon ensimmäinen kerros on kipsiväliseinätöiden osalta taputeltu.
Lohkojako

Työturvallisuus
Kehotamme työmaan ympäristössä liikkuvia kiinnittämään erityistä huomiota työmaan raskaaseen liikenteeseen sekä noudattamaan mahdollista liikenteenohjausta.
Työmaalla on työajan ulkopuolella tallentava kameravalvonta.
Työturvallisuutta havainnoidaan ja mitataan rakennustyömailla viikoittain sisäisillä työturvallisuusmittauksilla ja tasaisin väliajoin ulkoisilla mittauksilla. TR-mittauksilla arvioidaan työmaan työolosuhteita sekä työturvallisuuden hallintaa ja sen kehitystä.
Viimeisimmän mittauksen tulos:
TR-mittaus (ulkoinen) 16.10.2025 98.48%
Aikataulu
Työmaalla tehdään töitä pääsääntöisesti arkisin 7-18:00.
Työmaa etenee aikataulussa. Nykyhetki on kuvattu punaisella viivalla alla olevassa kuvassa.
