Viikkotiedote vk 34/2025
Espoon Kivenlahteen Kiviruukin alueelle rakentuvasta Cleantech Gardenista muodostuu vaikuttava, maailmanlaajuinen yritysten, tutkimuksen ja oppimisen keskus. Cleantech Gardenin kampusalue tarjoaa monipuolista, innovointia tukevaa toimitilaa aivan Kivenlahden metroaseman läheisyydestä.
Tuntuu, että joka vuosi talvi yllättää rakentajan siinä missä autoilijankin. Ei nyt ehkä onneksi vielä elokuussa, mutta jossain loppuvuoden kantturoilla kuitenkin. Yritämme tällä työmaalla ennakoida väistämätöntä rakentamalla väliaikaisia seiniä sääsuojaksi ja asentamalla ledinauhoja kulkuteille jo hyvissä ajoin. Mukavampihan näitä töitä on sitä paitsi tehdä kauniissa loppukesän säässä, kuin marraskuussa kainaloihin saakka ulottuvassa loskassa.



Käynnissä olevat työvaiheet
A-lohko
A-lohkolla elementtiasennus porskuttaa edelleen eteenpäin. Tällä viikolla on asennettu muun muassa julkisivuelementtejä, joissa ikkunat ovat valmiiksi paikoillaan, joten rakennuksen julkisivu alkaa hahmottua hyvää kyytiä. Lisäksi on valettu 2. kerroksen ontelokentän saumat ja aloitettu pihan paalulaatan raudoitusta.





B-lohko
B-lohkolla ei ole tällä viikolla edistetty työvaiheita.
C-lohko
C-lohkolla on päästy valamisen makuun. Tällä viikolla on raudoitettu ja valettu pakokuilun seinärakenteita ja jokunen antura.

D-lohko
D-lohkolla on ollut jälleen huiliviikko.
Valmistuneet työvaiheet
2. kerroksen holvi on saatu valmiiksi.
Lohkojako

Työturvallisuus
Kehotamme työmaan ympäristössä liikkuvia kiinnittämään erityistä huomiota työmaan raskaaseen liikenteeseen sekä noudattamaan mahdollista liikenteenohjausta.
Työmaalla on työajan ulkopuolella tallentava kameravalvonta.
Työturvallisuutta havainnoidaan ja mitataan rakennustyömailla viikoittain sisäisillä työturvallisuusmittauksilla ja tasaisin väliajoin ulkoisilla mittauksilla. TR-mittauksilla arvioidaan työmaan työolosuhteita sekä työturvallisuuden hallintaa ja sen kehitystä.
Viimeisimmän mittauksen tulos:
TR-mittaus (ulkoinen) 20.8.2025 96.56%
Aikataulu
Työmaalla tehdään töitä pääsääntöisesti arkisin 7-20:00.
Työmaa etenee aikataulussa. Nykyhetki on kuvattu punaisella viivalla alla olevassa kuvassa.
