Viikkotiedote vk 11/2026

Rakennamme Espoon Kivenlahteen Kiviruukin alueelle Cleantech Garden -nimisen koulu- ja toimitilarakennuksen. Rakennus muodostuu kolmesta eri lohkosta, joista korkeimmassa on seitsemän kerrosta. Rakennuksen suurin vuokralainen tulee olemaan Espoon kaupunki, jonka käyttöön on varattu yli 10 000 neliömetriä tilaa uudelle yli tuhannen opiskelijan Kiviruukin lukiolle. Toinen iso vuokralainen on Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Toimitilarakennuksen lisäksi rakennamme kaksi kerrosta parkkitilaa kohteen välittömään läheisyyteen. Kohde valmistuu kevään 2027 aikana.

Kevät tuli ja lumi suli, kuten asiaan kuuluu. Tässä ennen mahdollisia takatalvia on otettu aurinkoisista päivistä ilo irti ja yritetty puunata työmaan piha-aluetta hieman edustuskelpoisempaan kuntoon. Tavaroiden järjestely kun tuppaa olemaan hieman helpompaa, kun ei tarvitse kahlata kainaloihin saakka lumessa, tonkia tavaroita ikiroudasta tai yrittää muistella, että minnehän päin tonttia se huomiotötterö silloin ensilumen tultua hautautuikaan. 

A-lohko julkisivu

 

Käynnissä olevat työvaiheet

A-lohko

Kellarissa on tehty sähköhyllyasennuksia, vedetty kaasulinjoja ja jatkettu asennuksia lämmönjakohuoneessa. Porrashuoneen seiniä on tasoitettu ja sähkökoppien lattioihin on asennettu mattoa ympäri tiluksia. Ykköskerroksessa on asennettu kiintokalusteita ja puuovia.

Kakkoskerroksessa jatkuu puuovien ja kiintokalusteiden asennus, kuten myös IV-, sähkö- ja automaatiokytkennät. Alakattoon asennetaan tekniikkalevyjä kakkosessa ja kolmosessa. Myös sähkö-, IV- ja automaatio puuhastelevat kolmannessa kerroksessa. Neljännessä kerroksessa asennetaan alakattorunkoja, tehdään lattiapinnoituksia ja märkien tilojen putkiasennuksia. Laatoitus ja maalaus on juuri valmistunut ja automaatiokytkennät jatkuvat.

Viidennessä kerroksessa maalaus on niin ikään saatu valmiiksi ja sähköjä ja kaasulinjoja vedellään parhaillaan. Vesieristys kiirehtii pois laatoittajan tieltä. Kuutoskerroksessa edistetään viemäri- ja kaasulinja-asennuksia ja IV-töitä. Vesikatolla viimeistellään pintahuopaa.

Lämmönjakohuone

 

Lattiapinnoitetta A-lohkolla

 

Asennettuja kiintokalusteita A-talossa

 

Yleiskuvaa A-lohkolta

 

Yleiskuvaa A-lohkolta

 

Asennettuja seinähyllyjä A-lohkolla

 

Yleiskuvaa A-lohkolta

 

Vesikatto

B-lohko

Alimmassa kerroksessa on pakerrettu pölynsidontamaalauksen parissa. Putki- ja sprinkleriasennuksia on tehty ykkös- ja kakkoskerroksessa. Kakkoskerroksessa väliseinät ovat valmistuneet ja kolmannessa kerroksessa on päästy aloittamaan väliseinätöitä. 

Kolmosessa ja nelosessa on asennettu siirtoseinien otsien runkoja. IV-konehuoneessa on asennettu sadevesiputkia ja lattiaviemäreitä ja raudoitettu ja valettu pintabetonilattia. Katolla jatkuu villoitus ja pohjahuovan asennus.

B-lohko väliseinät

 

Otsien rungot B-lohko

 

Pintabetonilattian valu konehuoneessa

 

B-lohko pintabetonilattiavalu

 

C-lohko

Elementtiasennus etenee edelleen täyttä häkää. Tämän viikon ohjelmassa on ollut porraselementtien, kolmannen kerroksen seinäelementtien, pilarien, ontelolaattojen ja deltapalkkien asennusta.

C-lohko elementtiasennus

 

D-lohko

D-lohkolla on tehty sähkökaapelivetoja.

 

Ulkopuoliset työt

Pihan puolella on pidetty siivoustalkoita.

 

Pysäköintitalo

Pysäköintitalo, kavereiden kesken parkki, kipuaa hirveää vauhtia montusta ylöspäin. Kuluneella viikolla on jälleen valettu miltei tauotta, tällä kertaa paaluperustuksia ja A-portaan perustukset. Loppuviikosta on keskitytty valumuottien purkamiseen.

Parkkitalon tontti ja monttu

 

Parkkitalon monttu

 

Valmistuneet työvaiheet

Varsinaisia kokonaan valmistuneita työvaiheita ei tähän hätään ole, vaikka työt etenevätkin kaiken aikaa kerroksesta ja lohkolta toiselle.

 

Lohkojako

Lohkojako CTG

 

Työturvallisuus

Kehotamme työmaan ympäristössä liikkuvia kiinnittämään erityistä huomiota työmaan raskaaseen liikenteeseen sekä noudattamaan mahdollista liikenteenohjausta.

Työmaalla on työajan ulkopuolella tallentava kameravalvonta.

Työturvallisuutta havainnoidaan ja mitataan rakennustyömailla viikoittain sisäisillä työturvallisuusmittauksilla ja tasaisin väliajoin ulkoisilla mittauksilla. TR-mittauksilla arvioidaan työmaan työolosuhteita sekä työturvallisuuden hallintaa ja sen kehitystä.

Viimeisimmän mittauksen tulos:

TR-mittaus 12.3.2026 98.24%
Pysäköintitalo MVR-mittaus (ulkoinen) 12.3.2026 98.46%

 

Aikataulu

Työmaalla tehdään töitä pääsääntöisesti arkisin 7-18:00.

Työmaa etenee aikataulussa. Nykyhetki on kuvattu punaisella viivalla alla olevassa kuvassa.

Aikataulu vko 11