Meillä on ilo esitellä hienoja rakennuskohteitamme heti tuoreeltaan ja vielä vuosien jälkeen. Työmme jälki näkyy pitkään seuraavillekin sukupolville.
NCC toteuttaa Kansallismuseon peruskorjauksen Helsingissä. Vuonna 1910 valmistunut rakennus on restauroitu ja peruskorjattu edellisen kerran vuosina 1995–2000. Nyt tehtävässä osittaisessa peruskorjauksessa kunnostetaan muun muassa museon vesikatot, julkisivut ja ilmanvaihto. Myös museon aitamuuria korjataan. Päärakennuksen niin sanottu Halkopiha muutetaan sisätilaksi ja katetaan uudella lasikatolla.
NCC rakentaa Rovaniemen Nivavaarassa sijaitsevan Napsun monitoimitalon. Lisäksi koulujen piha-alueet rakennetaan uudelleen, myös viereinen urheilukenttä uudistetaan. Hanke toteutetaan rakentamisen allianssimallilla.
NCC rakentaa uuden yläkoulurakennuksen Liedon kaupungille. Rakennettava koulu on noin 500 oppilaan yläkoulu, joka tarjoaa opetusta 7.–9. luokan oppilaille. Uusi koulurakennus valmistuu keväällä 2026. Rakennustöiden valmistuttua tontilla oleva nykyinen yläkoulukäytössä oleva koulurakennus puretaan ja piha-alueet viimeistellään vuoden 2026 loppuun mennessä.
NCC rakentaa Herttuankulmaan kaksiportaisen asuinkerrostalon, johon rakentuu yhteensä 83 asuntoa. Talo on suunniteltu A-energialuokkaan ja sen omaa energiantarvetta tukee katolle asennettavat aurinkopaneelit. Kohde valmistuu alkuvuodesta 2026.
NCC rakentaa Vantaan kaupungille uimahallin Elmon urheilupuistoon Vantaan Asolaan. Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Uimahallista tulee Vantaan suurin ja monipuolisin ja myös valtakunnallisesti yksi suurimmista.
NCC toteuttaa Vantaan uuden oikeustalon Tikkurilaan. Uusi oikeustalo koostuu peruskorjattavasta, osin kulttuuri- sekä rakennushistoriallisesti arvokkaasta rakennuksesta sekä laajennuksesta, joka sijoittuu osittain purettavan poliisitalon paikalle. Peruskorjauksen ja uudisrakennusosan on tarkoitus valmistua keväällä 2026.
NCC rakentaa uuden kampuksen Kaarinan kaupungille. Uudisrakennukseen toteutetaan tilat noin 1050 oppilaan yhtenäiskoululle (vuosiluokat 0-9) sekä noin 90 lapsen päiväkodille. Lisäksi rakennukseen sijoittuu lasten ja nuorten sosiaali- ja terveyspalveluja sekä uusi valmistuskeittiö. Uusi koulurakennus yhdistetään Valkeavuoren liikuntahalliin yhdyskäytävällä.
NCC toteuttaa Nummen koulutalon peruskorjausurakan, jossa kaikki tekniset järjestelmät uusitaan nykyajan vaatimusten mukaisiksi. Tiloista tehdään esteettömät ja sisäpinnat uusitaan. Lisäksi viereisen Katariinan koulun äänentoistojärjestelmä ja lukitus uusitaan sekä lisätään videovalvonta- ja paloilmoitinjärjestelmät.
NCC uudistaa hotellin Elielinaukiolla Helsingissä. Vuonna 2003 valmistunut hotellirakennus peruskorjataan uuden Scandic-hotellin käyttöön. Korjaustyössä vanhan hotellirakennuksen hotellihuoneet ja yhteistilat uusitaan. Myös kiinteistön julkisivuja, vesikattoa ja talotekniikkaa korjataan. Kiinteistön energiatehokkuutta parannetaan ja korjaus on suunniteltu LEED-ympäristösertifioinnin Gold-tason vaatimusten mukaisesti. Korjaustyöt valmistuvat syksyllä 2025.
Rakennamme Asuntosäätiölle Kangasalan uudelle asuinalueelle Lamminrahkaan kaksi kerrostaloa, piharakennuksen ja pysäköintikorttelin. Nämä 4-5 kerroksiset asuinrakennukset kattavat 82 asumisoikeusasuntoa yksiöistä suurempiin perheasuntoihin.
Pukkilan kortteli 88 on osa uutta asuntoaluetta Pukkilan vanhalla tehdasalueella Turussa. Kortteliin rakennetaan viisi kerrostaloa, joihin tulee yhteensä 526 uutta asuntoa. Hankkeeseen kuuluvat lisäksi pysäköintihalli ja sen päälle tuleva piha-alue. Rakennettavalle kokonaisuudelle haetaan LEED Platinum -ympäristösertifikaattia ja sille tavoitellaan A-energialuokitusta.
NCC on rakentanut OYS 2030 -kehitysohjelman ensimmäisen vaiheen A-rakennuksen ja rakentaa toisen vaiheen F-rakennusta Ouluun. Osana yhteistoiminnallisuuteen perustuvaa allianssia toteutamme Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ajanmukaiset ja yhtenäiset tilat, jotka omalta osaltaan uudistavat sairaalan toimintamalleja ja rakenteita, parantavat toiminnan tuottavuutta ja kehittävät hoidon laatua.
NCC rakentaa Herttoniemeen uuden päiväkodin, johon tulee tilat noin 220 lapselle. Uusi rakennus korvaa päiväkoti Daghemmet Killingenin nykyiset, peruskorjauksen tarpeessa olevat tilat. Lisäksi alueelle saadaan kokonaan uusi 161-paikkainen päiväkoti suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen käyttöön.
NCC korjausrakentaa Konepajan lukiolle ja aikuislukiolle toimitilaa Töysänkatu 2 -kiinteistöön Vallilassa. Rakennushankkeessa on kokonaisuudessaan kyse vuosina 1942–87 rakennetun 8-kerroksisen opetus- ja toimistorakennuksen perusparantamisesta ja tilamuutoksista. Tilat valmistuvat kesään 2025 mennessä.
NCC toteuttaa Tampereen opiskelija-asuntosäätiölle Tampereen Lapinniemeen jo toisen uuden 9-kerroksisen kerrostalon. Kohteelle haetaan neljän tähden RTS-luokitusta. Tämä edellyttää esimerkiksi entistä tehokkaampaa vähähiilisten materiaalien käyttöä ja rakennusjätteiden kierrätystä. Talo valmistuu kesällä 2025.
NCC rakentaa uuden uimahallin jo olemassa olevan Linnanmaan liikuntahallin yhteyteen. Urakkamuotona hankkeessa on tavoitehintainen kokonaisurakka.
NCC rakentaa Herttuankulmaan yhteensä kolme asuinkerrostaloa: Herttuankulman Elisabetin, Margareetan ja Kaarinan. Ensimmäiseen taloon valmistuu 52 asuntoa, toiseen taloon 67 ja kolmanteen taloon 60 asuntoa. Taloihin toteutetaan myös energiatehokkuutta parantava maalämpöjärjestelmä ja aurinkopaneelit.
NCC rakentaa S-ryhmän suurimmalle osuuskaupalle HOK-Elannolle uuden S-marketin Järvenpään Ainolaan. Projekti käsittää kokonaispinta-alaltaan noin 2 800 m2 päivittäistavarakaupan lastaus- ja pysäköintialueineen. Toteutamme hankkeen kokonaisurakkana tilaajan suunnitelmien mukaan.
Malmin kirkko on vuonna 1981 valmistunut Kristian Gullichsenin suunnittelema kirkko, joka toimii Malmin seurakunnan pääkirkkona. Perukorjaushanke sisältää muun muassa kirkkorakennuksen talotekniikan, julkisivujen, vesikaton ja piha-alueiden uusimisen. Hankkeen yhteydessä tiloja muokataan toimivuuden ja monikäyttöisyyden näkökulmasta paremmin palveleviksi ja kiinteistöön rakennetaan maalämpöjärjestelmä. Perukorjaus valmistuu vuoden 2024 loppuun mennessä
NCC rakentaa Helsingin Laajasaloon yhteensä 143 asuntoa. HASO Gunillanpuisto kattaa kaksi asuntotaloa ja parkkihallin. Gunillanpuistoon tulee yhteensä 66 asumisoikeusasuntoa. Svanströminkujalle rakennetaan 77 seniorivuokra-asuntoa.
NCC rakentaa uuden koulu- ja päiväkotirakennuksen kesällä 2022 puretun Suikkilan koulun ja talinkorventien päiväkodin tilalle. Hanke on uudisrakennus, joka palvelee tulevaisuudessa useita alueen toimintoja. Sen käyttäjiä tulevat olemaan Turun kaupungin varhaiskasvatus, alakoulun 1-3 luokat, neuvola, kotihoito, ateriapalvelut ja liikuntatoimi. Liikuntasali tulee olemaan myös iltakäytössä ja kotihoidon tilat ovat käytössä ympärivuorokautisesti.