Meillä on ilo esitellä hienoja rakennuskohteitamme heti tuoreeltaan ja vielä vuosien jälkeen. Työmme jälki näkyy pitkään seuraavillekin sukupolville.
Talossa pyrittiin säästämään luonnonvaroja ja pienentämään rakentamisen hiilijalanjälkeä hyödyntämällä uusiomateriaaleja sekä materiaalitehokkaita ratkaisuja.
VVO korjautti yhteensä 15 omistamaansa vuokrakerrostaloa Malminiityssä. Yhteensä 591 asuntoa sai uuden ilmeen. Tavoitteena oli raikastaa samalla koko Malminiityn imagoa.
Vanha tehdasalue muuttui moderniksi asuinalueeksi.
Otaniemen kampuksen Aalto-yliopistorakennuksia korjattiin useassa eri vaiheessa vuosina 2011 – 2014.
Moottoritien päälle rakennetun kauppakeskuksen liiketilat sijaitsevat täydellisellä paikalla poiketa niin kaupungin asukkaille kuin matkalaisille.
NCC on sitoutunut Haukiputaan elinkaarikoulujen ylläpitoon ja kiinteistön huoltoon 23-25 vuodeksi. Elinkaariajattelun mukaisesti ympäristöystävällisyyttä ja pitkän aikavälin säästöjä lisättiin muun muassa hyvällä suunnittelulla, rakentamisella ja ylläpidon järjestelyillä.
NCC toteutti norjalaiselle XXL-urheiluliikeketjulle Suomen ensimmäisen urheilutavaratalon Vantaan Tammistoon.
Hartwallin teollisuusrakennusten tilalle nousi viihtyisä asuinkortteli.
Menestyvä yrityspuisto Aviapolis alueen sydämessä, lähellä lentokenttää.
Pohjoisesplanadilla Elefanttikorttelissa sijaitseva rakennus peruskorjattiin ravintolaksi ja toimistotiloiksi. Omistaja Hartwall Capital ja muut perheyhtiöt muuttivat uusin tiloihin vuonna 2013.
Joensuun Voimatien Kauppapuisto on retail park -tyyppinen kauppakeskittymä. NCC toteutti kauppapuiston vaiheittain. Tila ja paikka soveltuvat erittäin hyvin useammalle suurmyymälälle.
Helsingin Maunulan taloyhtiöissä päätettiin saneerata kiinteistöt ryhmässä. Hankkeessa kehitetyllä ryhmäkorjausmallilla kunnostettiin kahdeksan taloyhtiön asunnot. 12 taloa, 32 porrasta ja reilut 500 asuntoa toivat tehokasta toistoa. Näin kustannuksia saatiin pienemmiksi ja aikataulu nopeammaksi. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen projektinjohtomallilla toteutettu ryhmäkorjaushanke.
Malmin Ormuspellon alueelle rakentui uusi, viihtyisä asuinalue.
Penttilän Pioni on Nokian keskustassa sijaitseva kerrostalo.
Tampereen keskustan lähelle on muodostunut uusi asuinalue.
Kehittyvä Vantaa houkuttelee vehreydellään.
Arvostetun Granin keskusta uudistui.
Tähtitorninmäen Observatorio peruskorjattiin museokäyttöön, kun yliopisto siirsi tähtitieteen tutkimisen Kumpulaan vuonna 2010. Historiallisen rakennuksen ovet avautuivat yleisölle remontin jälkeen vuonna 2012.
Lempolan Kauppapuistosta on kehittynyt koko seutua palveleva monipuolinen kaupan keskus, joka täydentää Lohjan keskustan ja lähialueiden palveluja merkittävästi.
T1:stä on muodostunut pääkaupunkiseudun vetovoimainen kotiin ja vapaa-aikaan erikoistunut kauppapaikka.
Energiatehokasta asumista Oulussa.