Meillä on ilo esitellä hienoja rakennuskohteitamme heti tuoreeltaan ja vielä vuosien jälkeen. Työmme jälki näkyy pitkään seuraavillekin sukupolville.
NCC kehitti ja toteutti uuden myymälä- ja toimistotilojen rakennuksen Keskon toiveita tarkasti kuunnellen.
Hanasaaren suomalais-ruotsalainen kulttuurikeskus, hotelli ja ravintola peruskorjattiin allianssimallilla. Korjauksessa kunnioitettiin tarkoin 1970-luvun henkeä.
As Oy Uusiniitynpuisto koostuu kolmesta vuonna 1970-valmistuneesta talosta. Kesällä 2016 alkaneessa remontissa yhtiön LVIS-tekniikka ja yleiset tilat kunnostettiin. NCC sai korjaustyöstä lähes täydet pisteet asiakaspalautekyselyssä.
Musiikkialan vuokratalosta tuli asukkaidensa näköinen. Jallukka komeilee keskeisellä paikalla Helsingin Jätkäsaaressa.
Ruoholahdessa uudistettiin 1990-luvulla valmistuneen kiinteistön toimitilat useiden käyttäjien tarpeisiin. Tilat omistaa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Tilamuutoksia tehtiin neljään kerrokseen kahdessa vaiheessa.
Helsingin Jätkäsaaren Sukupolvienkorttelin muodostavat kolme kerrostaloa, joiden perusideana on yhteisöllisyyden lisääminen. Koti laajenee monikäyttöisiin yhteisiin tiloihin, jotka luovat kohtaamisia.
Nesteen ja K-ryhmän yhteiset asemat muutettiin ja uudistettiin Neste K -liikenneasemiksi vuoden 2017 loppuun mennessä ja ketjujen tavoitteena on laajentaa verkostoa edelleen. NCC rakensi ensimmäisen uudisrakenteisen Neste K -liikenneaseman valtatie 8:n Humikkalan liittymään, Rivieran yritysalueen viereen.
NCC:n toteuttama Simonkentän Scandic-hotellin remontti valmistui vuodenvaihteessa 2017. Helsingin ydinkeskustassa lähes vuoden kestänyt korjausurakka tehtiin osissa siten, että hotelli voitiin pitää koko ajan avoinna.
Rakensimme Bittiumille Ouluun uuden pääkonttorin, joka henkii yrityksen toimintatapaa. Julkisivussa eri materiaalit kohtaavat kiinnostavalla tavalla toisensa ja inspiroivassa sisääntuloaulassa ihmiset kohtaavat luontevasti toisiaan.
NCC toteutti vuonna 1913 valmistuneen Sofiankatu 4:n peruskorjauksen rakennuksen alkuperäistä arkkitehtuuria esiin tuoden. Osana Helsingin Torikorttelien uudistusta virastokäytössä ollut rakennus muutettiin liike- ja toimistotiloiksi. Peruskorjaus valmistui kesällä 2017.
Reima ja Raili Pietilän suunnittelema Dipoli peruskorjattiin alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen koko yliopistoyhteisön kohtaamispaikaksi. Työmaa valittiin Rakennuslehden Vuoden korjaustyömaaksi. Korjauksessa rakennuksen käyttötarkoitus muuttui kongressikeskuksesta hallintorakennukseksi.
Kaleva Oy:n uusi pääkonttori, mediatalo, valmistui Oulun Karjasillalle, kaupungin Ympäristötalon kanssa samaan kortteliin. Toimitalo rakennettiin allianssimallilla.
Rantaroustin koulun uudisrakennus toteutettiin Tyrnävän kirkonkylään lähelle muita kunnan keskeisiä palveluja. Vuonna 2017 valmistuneen koulun suunnittelussa on huomioitu uuden opetussuunnitelman vaatimukset. NCC on sitoutunut koulun ylläpitoon ja kiinteistön huoltoon 20 vuodeksi.
Rakensimme ja kunnostimme tilat Satakunnan ammattikorkeakoulun yli 4000 opiskelijalle. Uusi SAMKin kampus käsittää nyt lähes 20 000 neliön rakennuksen uusine opetustiloineen, laboratorioineen, kirjastoineen ja liikuntahalleineen. Se luovutettiin käyttäjille keväällä 2017.
NCC toteutti Espoon Leppävaaraan viiden toimistotalon ja erillisen parkkitalon kokonaisuuden. Rakennuksella on ympäristövaikutusten BREEAM-arvioinnin Very Good -tason sertifikaatti.
NCC toteutti noin 20 000 bruttoneliön hankkeen projektinjohtourakoitsijana. Kahden ja puolen vuoden mittaisessa hankkeessa toteutettiin vanhan opetusrakennuksen peruskorjaus sekä uuden liikuntarakennuksen rakennustyöt.
Espoon Henttaalle rakennettiin uusi, moderni liikekeskus. Keskukseen sijoittui iso päivittäistavarakauppa, ravintoloita, kuntosali sekä muutamia pienempiä liikkeitä ja palveluita. Liikekeskus sijaitsee keskellä Espoota erinomaisten kulkuyhteyksien varrella. Alati kasvavasta Suurpellosta kaavaillaankin Espoon uutta, kehittyvää kaupunkikeskusta.
Aiemmin Oulun Diakonissalaitoksen omistamalta tontilta purettiin 70-luvulla rakennetun korttelin kerrostalot. Paikalle rakennettiin kolme kerrostaloa ja maanalainen autohalli.
NCC:n rakentama A-Kruunu Vihdin Tuusankaari on viisikerroksinen kerrostalo, joka pitää sisällään 63 vuokra-asuntoa. Kohteen rakentaminen aloitettiin keväällä 2016 ja se valmistui vuoden 2017 alussa.
NCC toteutti Vantaan Vaaralassa Fazerin toimistotilojen peruskorjauksen. Vierailukeskuksesta eriytetyt toimistotilat uudistettiin ja rauhoitettiin yksin henkilöstön käyttöön. Tilat modernisoitiin rakennusten vanhaa ilmettä säilyttäen ja kunnioittaen.
Helsingin Unioninkadun Grundskolan Norsenin koulu on arvokiinteistö vuodelta 1880. Vuonna 2016 siihen tehtiin perusteellinen peruskorjaus.