VTT ja NCC tutkivat asfalttituotannon sivuaineiden käyttöä hiilensidontaan

Voiko asfalttitehdas olla tulevaisuudessa hiilineutraali tai jopa hiilinielu? VTT:n ja NCC:n käynnistämässä yhteishankkeessa selvitetään, voidaanko NCC:n toiminnoissa syntyvistä sivuvirroista saada muodostumaan hiilinieluja asfalttitehtaiden tuotannon yhteydessä. Esiselvityksen tuloksia saadaan elokuun loppuun mennessä.

 

- Käytännön toimenpiteillä ilmastonmuutoksen torjumiseksi on kiire, jotta saavutamme tavoitteen hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä. Asfalttialalla on jo tehty paljon työtä päästöjen vähentämiseksi esimerkiksi kierrättämällä asfalttia ja valmistamalla matalalämpöasfalttia. Nyt ollaan edistämässä myös kiertotaloutta aivan uudella tavalla, jota asfalttialalla ei ole ennen kokeiltu, NCC:n tuotepäällikkö Sara Väänänen kertoo.

- Onnistuessaan tällaisen konseptin mahdollisuudet voivat olla kiertotalouden kannalta loistavat: vältetään jätettä, säästetään neitseellisiä raaka-aineita ja vähennetään päästöjä yhtä aikaa. Nyt tehtävän esiselvityksen tuloksia saadaan elokuun loppuun mennessä, sanoo VTT:n projektipäällikkö Sampo Mäkikouri.

- Haluamme, että kaikelle luonnosta otetulle materiaalille löytyisi käyttötarkoitus kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Samalla voisimme sitoa asfalttimassan valmistuksen aiheuttamaa hiilidioksidipäästöä, Väänänen jatkaa.

Lisätietoja:

Sara Väänänen, tuotepäällikkö, NCC Industry, p. 040 751 7950, sara.vaananen@ncc.fi

Sampo Mäkikouri, projektipäällikkö, VTT, p. 040 152 9658, sampo.makikouri@vtt.fi

Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, p. 050 305 4718,  satu.holm-jumppanen@ncc.fi        

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2019 oli noin 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 15 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.

VTT: VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tartumme globaaleihin haasteisiin ja luomme niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. Autamme yhteiskuntaa kehittymään ja yrityksiä kasvamaan teknologisten innovaatioiden avulla – ajattelemme beyond the obvious. Meillä on yli 75 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista.

VTT luo vaikuttavuutta, kun innovaatiot ja liiketoiminta kohtaavat.
VTT – beyond the obvious
www.vtt.fi