Ruoholahden Rumba-veistos siirretään väliaikaiseen varastoon

Helsingin Ruoholahdessa Rumbanaukiolla sijaitseva Rumba-veistos siirretään väliaikaiseen varastoon elokuun aikana. Helsingin taidemuseon kokoelmiin kuuluva Martti Aihan luoma veistos palautetaan takaisin alueelle suunnitellun NCC:n kehittämän We Land -talon valmistumisen jälkeen.


 

Vuonna 1992 Itämerenkadun ja Porkkalankadun risteyksessä sijaitsevalle Rumbanaukiolle pystytetty Rumba-veistos on mustaksi maalattua alumiinia ja sen korkeus on 15 metriä. 

Veistoksen siirto liittyy NCC:n kehittämän We Land -talon tontilla aloitettaviin rakentamisen valmisteleviin töihin. We Land -talo on suunniteltu helposti saavutettavaksi ja kaikille avoimeksi toimistotaloksi ja toimitilaksi Kaapelitehtaan ja Tanssin talon naapuriin. We Landin rakennustöiden on suunniteltu alkavan syksyllä. Rakennushankkeen kokonaiskeston arvioidaan olevan kolme vuotta. 

- Jotta veistos saadaan turvallisesti siirrettyä ja kuljetettua, se puretaan ensin osiin. Purkutyössä käytetään myös nostokalustoa ja veistoksen ympärille aidataan työ- ja turva-alue. Nykyiset Porkkalankadun kevyenliikenteen väylät ovat käytössä purkutyön aikana. Porkkalankadun ja Itämerenkadun välisiä kevyenliikenteen väyliä sen sijaan joudutaan rajaamaan työn aikana. Veistos palautetaan takaisin alueelle We Land -talon valmistumisen jälkeen, sanoo NCC:n projektijohtaja Timo Henno.

NCC on suunnitellut alueen kehittämistä yhteistyössä Helsingin kaupungin, JKMM Arkkitehtien, alueen toimijoiden ja vuokralaisten kanssa. 

 

We Land lukuina
We Land, Itämerenkatu 25, 00180 Helsinki
- Arkkitehti: JKMM Arkkitehdit
- Työpaikkoja 2500, kerrosala 23000 m2 
- Pyöräpaikkoja 450 (osa ladattavia), autopaikkoja 190 (kaikki ladattavia, vuorottaispysäköinti)
- Tavoitteena kansainvälisesti poikkeuksellinen BREEAM Outstanding (korkein) -luokitus. BREEAM sertifioinnissa arvioidaan kiinteistöjen ekologista, sosiaalista ja taloudellista vastuullisuutta.
- Valmistuminen arviolta 2023 

 

Lisätietoja:

Timo Henno, projektijohtaja, NCC Property Development, p. 050 388 3085, timo.henno@ncc.fi

Reijo Vuorio, yksikönjohtaja, NCC Building Suomi, p. 050 357 3550, reijo.vuorio@ncc.fi

Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, p. 050 305 4718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi

https://welandruoholahti.fi/

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2019 oli noin 5,5 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 15 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.