Kari Onniselkä NCC Building Suomen maajohtajaksi

Kari Onniselkä on nimitetty NCC Building Suomen maajohtajaksi. Onniselkä siirtyy NCC:lle Rambollilta, missä hän toimii tällä hetkellä Ramboll Finlandin toimitusjohtajana. Nykyinen NCC:n maajohtaja Mika Soini jatkaa NCC:llä pohjoismaisessa Senior Advisorin roolissa. 

Kari Onniselällä on kattava kokemus sekä kotimaisten että kansainvälisten organisaatioiden johtamisesta ja kehittämisestä. Ennen siirtymistään Rambollille vuonna 2016 hän on toiminut johtavissa rooleissa mm. Comptelilla, Nokialla ja WM-datalla (nykyisin CGI). Onniselkä on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. 

– NCC:n uusi strateginen suunta ja kulttuurimatka inspiroivat minua. Yhtiön tavoite tulla dataohjatuksi rakennusliikkeeksi on mielestäni tärkeä tavoite koko toimialan kehityksen kannalta. Odotan kovasti sitä, että pääsemme yhdessä kehittämään tiedolla johdettuja rakennusprosesseja, jotka kasvattavat samalla nykyistä osaamista ja hyödyttävät siten koko NCC:n asiakaskuntaa, sanoo Kari Onniselkä.

– Tunnen jo NCC:n Suomen toimintaa, sillä Ramboll on mukana useissa yhtiön projekteissa asuntokohteista We Landiin, OOPSiin ja Nextiin, hän jatkaa. 

– Uskon, että tuloshakuisella ja sitouttavalla johtamistyylillään Kari onnistuu tehtävässään vakauttaa ja ylläpitää NCC:n markkinapositiota sekä parantaa rakennustoimintojemme kannattavuutta Suomessa, sanoo NCC Building Nordics -liiketoiminta-alueen johtaja Catarina Molén-Runnäs

Onniselkä aloittaa NCC:llä 1. heinäkuuta 2021.

Lisätietoja:  
Catarina Molén-Runnäs, NCC Building Nordicsin johtaja, puh. +46 70 366 2855, catarina.molen.runnas@ncc.se  
Laura Saraste-Mäkinen, viestintäpäällikkö, puh. 0400 764 148, laura.saraste-makinen@ncc.fi 

NCC on johtavia rakennusalan yrityksiä Pohjoismaissa. Hallitsemme monimutkaiset rakennusprosessit ja rakentamisen kautta vaikutamme myönteisesti asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan. Toimialaamme ovat kiinteistökehitys, rakennus- ja infrastruktuurihankkeet sekä asfaltin ja kiviainesten tuotanto. Vuonna 2019 NCC:n liikevaihto oli noin 5,5 miljardia euroa ja työntekijöitä oli 15 500. NCC:n osake on noteerattu Tukholman pörssissä.