NCC rakentaa Fazerin uuden ksylitolitehtaan Lahteen

NCC on valittu rakentamaan Fazerille kauran kuoresta ksylitolia valmistavan tuotantolaitoksen Lahteen. Kyseessä on projektinjohtourakka, jonka arvo on yli 10 miljoonaa euroa. Ksylitolitehdas rakennetaan Fazerin kauramyllyn viereen: tehtaasta tulee maailman ensimmäinen ksylitolitehdas, jonka raaka-aine tulee yrityksen omasta tuotannosta.

Ksylitolin valmistaminen kauran kuorista on innovaatio, jossa käytetään uutta teknologiaa. Fazerilla kauramyllyn sivutuotteena syntyy runsaasti kauran kuorta, joka tällä hetkellä käytetään pääasiassa energiatuotantoon. Kauran kuoret sisältävät ksyloosia, josta voidaan valmistaa ksylitolia. Tehtaassa tullaan valmistamaan useita ksylitolilaatuja, joita voidaan käyttää elintarvike-, kosmetiikka- ja lääketeollisuudessa.

Tehtaan rakennustyöt alkavat huhtikuussa 2019 ja sen on tarkoitus valmistua keväällä 2020.

- On erittäin hienoa tehdä jälleen yhteistyötä Fazerin kanssa ja olla mukana viemässä käytäntöön suomalaista innovaatiota, joka osaltaan edistää kiertotaloutta, kertoo NCC:n toimialajohtaja Frej Weurlander.

- On hienoa vahvistaa suomalaista kauraosaamista ja palauttaa kotimaisen ksylitolin valmistaminen takaisin Suomeen. Myllymme Lahdessa on maailmanluokan edelläkävijä kauratuotteissa. Tämän investoinnin myötä olemme ensimmäinen teollinen toimija, joka hyödyntää kauran kuoret niiden arvoa lisäämällä. Aloitamme luottavaisin mielin rakentamisen yhteistyössä NCC:n kanssa. Meillä on takana onnistunut rakennusprojekti Vantaalla ja jaamme yhteiset arvot, joissa työntekijöiden turvallisuus on avainroolissa, sanoo ksylitolitehdashankkeen vetäjä, johtaja Anna Nicol Fazerilta.

Video Fazer Myllyn tehdasalueesta

Lisätietoja:

Frej Weurlander, toimialajohtaja, NCC, puh. puh.050 320 3917,  frej.weurlander@ncc.fi
Satu Holm-Jumppanen, mediasuhteet, NCC, puh. 050 305 4718, satu.holm-jumppanen@ncc.fi
Taina Lampela-Helin, viestintäpäällikkö, Fazer-konserni, puh. 040 668 4600, taina.lampela-helin@fazer.com

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjoismaissa. Sen liikevaihto vuonna 2018 oli lähes 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 16 500. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä. 

Fazer-konserni
Kun Karl Fazer avasi ensimmäisen konditoriansa Helsingin Kluuvikadulle vuonna 1891, hänen missionsa oli tehdä ruokaa, jolla on merkitys: mahdollistaa ilon hetkiä ihmisille ympärillään. Tänään se kiteytyy lupaukseemme: Northern Magic. Made Real. Tämän päivän Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita, kasvipohjaisia aterioita, maidottomia tuotteita, mukaan otettavaa ruokaa ja juomia sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa yhdeksässä maassa ja vientiä noin 40 maahan. Menestyksemme takana vaikuttavat edelleen Karl Fazerin arvot, luovuus ja ennakkoluulottomuus. Ne näkyvät tuotteiden ja palvelun parhaassa laadussa, rakastetuissa brändeissä, ihmisten osaamisessa ja vastuullisessa tavassa toimia. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 1,6 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee yli 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.