Otetaan Time Out työturvallisuuden puolesta

Tapaturmien määrä NCC:n työmailla on enemmän kuin puolittunut viidessä vuodessa. Positiiviseen kehitykseen on vaikuttanut moni asia, yhtenä niistä Time Out -menetelmä. Tänään työturvallisuuden tärkeydestä keskustellaan kaikilla NCC:n työmailla.

“Tavoitteemme on nolla tapaturmaa ja haluamme kaikkien palaavan kotiin turvallisesti työpäivän päätteeksi. Time Out on menetelmä, joka auttaa meitä vähentämään tapaturmia työmailla. Time out tarkoittaa tilanteeseen puuttumista, pelin poikki pistämistä ja turvallisuuspuutteiden korjaamista,” sanoo konsernijohtaja Peter Wågström.

Tämä on kuudes kerta, kun NCC järjestää Awareness Day -päivän, ja toinen kerta kun teemana on Time Out. Työt keskeytetään konsernin kaikilla työmailla klo 9:00. Työmailla ja työpaikoilla keräännytään keskustelemaan työturvallisuudesta, ja kaikki voivat jakaa ideoitaan siitä miten työpaikasta voi tehdä vielä turvallisemman – myös psykosiaalisen kuormituksen osalta.

Uutena teemana psykososiaalinen kuormitus

Tänä vuonna Awareness Dayn sisältöön ja Time out -menetelmään on otettu mukaan myös psykososiaaliset kuormitustekijät. Niillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen toimivuuteen liittyviä tekijöitä.

”NCC:llä haluamme painottaa perinteisen työturvallisuustyön lisäksi myös henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista. Meillä on panostettu paljon esimiestyöhön sekä varhaiseen tukeen ja työkyvyn ylläpitoon. Olenkin hyvin iloinen, että henkinen hyvinvointi on otettu osaksi päivän teemaa,” sanoo NCC:n Suomen toimintojen työkykypäällikkö Taina Tuhkanen

Lisätietoja:
Tiia Tuomi, turvallisuuspäällikkö, puh. 043 850 1173
Merja Alastalo, viestintäjohtaja, puh. 050 316 5887

NCC: Visiomme on uudistaa toimialaamme ja tarjota ylivertaisia, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. NCC on yksi johtavista rakentamisen, kiinteistökehityksen ja infrastruktuurin yrityksistä Pohjois-Euroopassa. Sen liikevaihto vuonna 2015 oli 6,7 miljardia euroa ja henkilöstön määrä 18.000. NCC:n osakkeet on noteerattu Tukholman NASDAQ OMX -pörssissä.