Ruoholahdessa toimistotalo We Landin peruskivi on nyt muurattu ja talo alkaa nousta ylöspäin

Rumbanaukiolle keväällä 2024 valmistuvan We Land -toimistotalon peruskivenmuurausjuhlallisuudet järjestettiin koronatilanteen mukaisesti etätapahtumana. Perinteisen rakentamisen alkuvaiheen juhlallisuuden avasi Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki. We Land on aikakautemme malliesimerkki toimistorakentamisesta.

Toistaiseksi We Landia on rakennettu 10 metriä merenpinnan alapuolella, mutta seuraavaksi 14-kerroksinen talo alkaa nousta hyvää vauhtia ylöspäin. Hallitseva elementti julkisivussa on suuret ikkunat ja niitä ympäröivä kupariverhous, joka on toteutettu täysin kierrätetystä kuparista.

– Tämän hankkeen myötä saamme Helsinkiin runsaasti uusia työpaikkoja hyvälle ja tulevien käyttäjien kannalta sujuvalle sijainnille metro- ja raitiovaunuyhteyksien äärelle. Rakennus tuo valmistuessaan myös uusia palveluita ja kävely-yhteyksiä alueella kulkeville. On erinomaista, että rakennusta toteutetaan myös tavalla, joka on ympäristön kannalta kestävä, Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki sanoo.

Kestävän kehityksen BREEAM Outstanding -sertifikaatin mukaiseen rakentamiseen ja vuokralaisyritysten henkilöstön yksilölliseen palveluun tähtäävä We Land on myös ajankuva siitä, mikä nyt tärkeää.

– Tässä ajassa on ollut alusta lähtien selvää, että haemme kestävän kehityksen sertifioinnin korkeinta mahdollista luokitusta rakennukselle sekä se, että tila ja palvelu vastaavat korkeatasoisia odotuksia, mitä yritysten pääkonttoreille asetetaan. Erityisesti on huomioitu yritysten työntekijöiden arjen sujuvuus concierge-tasoisine palveluineen. Samalla saadaan Ruoholahteen korkean tason ravintolakokonaisuus kaikille kaupunkilaisille neljännentoista kerroksen merinäköalalla, kiinteistökehittäjä Heikki Alén kertoo.

Mikä on peruskivenmuuraus?

Peruskivenmuuraus on perinteikäs ja symbolinen rakennuttajan aloitusjuhla hankkeen rakentamistyölle. Kun peruskivi muurataan, siinä tehdään historiaa jättämällä perustuksiin jälkipolville ajankuva maailmastamme juuri nyt. Käytännössä rakentaminen on aloitettu jo paljon aiemmin pohja- ja maarakennustöillä. Peruskivi muurataan kuitenkin varsinaisen rakentamisen alkuvaiheessa, kun talon perustusten rakentaminen on käynnissä. Pian sen jälkeen talon julkisivu alkaa jo rakentua näkyvästi ylöspäin.

We Land -infoa

  • We Land, Itämerenkatu 25, 00180 Helsinki
  • Työmaavahvuus korkeimmillaan 150–200 henkilöä
  • Työpaikkoja 2500
  • Kerrosala 23000 m2
  • Pyöräpaikkoja 450, osa ladattavia
  • Autopaikkoja 190, kaikki ladattavia, myös yleistä pysäköintiä
  • Arkkitehti: JKMM Arkkitehdit
  • Tavoitteena kansainvälisesti poikkeuksellinen BREEAM Outstanding (korkein) -luokitus. BREEAM-sertifioinnissa arvioidaan kiinteistöjen ekologista, sosiaalista ja taloudellista vastuullisuutta. Energiatehokkuus, sisäilmaolosuhteet, materiaalitehokkuus ja materiaalivalinnat vastuullisuustekijöinä.
  • Energialuokka: A2018
  • Valmistuminen 2024
  • Ankkurivuokralainen on maailman johtaviin asiantuntijaorganisaatioihin kuuluva Deloitte, joka tuo Suomen pääkonttorinsa We Landiin.

Lisätietoja:
Heikki Alén, kiinteistökehittäjä, NCC Property Development, p. 040 567 6619, heikki.alen@ncc.fi
Laura Saraste-Mäkinen, mediasuhteet, NCC, p. 0400 764 148, laura.saraste-makinen@ncc.fi

https://welandruoholahti.fi/

NCC on johtavia rakennusalan yrityksiä Pohjoismaissa. Hallitsemme monimutkaiset rakennusprosessit ja rakentamisen kautta vaikutamme myönteisesti asiakkaisiimme ja yhteiskuntaan. Konsernimme toimialaa ovat kiinteistökehitys, rakennus- ja infrastruktuurihankkeet sekä asfaltin ja kiviainesten tuotanto. Vuonna 2020 NCC:n liikevaihto oli noin 5,1 miljardia euroa ja työntekijöitä oli 14 500. NCC:n osake on noteerattu Tukholman pörssissä.